Tapaninpäivän muistiinpanoja

joulukuu 26, 2017

Tapaninpäivän muistiinpanoja: – Syötiin perinteisesti sarpanevallinen riisipuuroa – Käytiin naisten kynttilänhämyisessä joulusaunassa – Olohuoneeseen kannettiin uusi sohva – Ollaan tosi mielissään siitä, että se on viininpunainen – Molemmat tytöt nukahtivat mummin syliin – Pukki toi koko perheelle sähköhammasharjat – Joulun paras lahja? ”Minun ikioma hammasharja” – Jouluruuat on kaikeksi onneksi melkein syöty – Sillejä oli…

Lue lisää

Lahjoja ja lumesopimuksia

joulukuu 23, 2017

Tänä vuonna sovittiin (taas) ettei ostettaisi mieheni kanssa toisillemme joululahjoja. Tai ainakaan mitään suurta. Koskaanhan tämä lupaus ei ole pitänyt ja pahoin pelkään, että tänäkin vuonna ollaan molemmat, järkeilystä huolimatta, kääritty toisillemme nyssäkkäät pukinkonttiin. Joku lähetys oli nimittäin tulossa. Paketti, jota ”en saisi avata missään olosuhteissa”. Hmm. No, kaikeksi onneksi olin varautunut tähän ja omastakin…

Lue lisää

Joulun kattaustunnelmaa

marraskuu 29, 2017

Kokeilin tänään hahmotella joulukattausta, jota varten olen jo aiemmin syksyllä hankkinut kultaiset Ikean aterimet. Niitä hillotaan aina aattoon asti, jotta ruokailuun saadaan sopivasti juhlan tuntua. Laseista mukaan valikoitunee Ultima Thulet ja Tapiot. Lautaset on selviö – Diagnoosi Sisustusmanian Maran käsin tekemät astiat on meillä käytössä arjessa ja juhlassa. Pöytäliinaksi heitin vähän vanhemman oman kuosini, joka…

Lue lisää

Parolan aseman joulumarkkinoilla

marraskuu 28, 2017

Joulumieli valtasi lopullisesti viime lauantain markkinahumussa Parolan asemalla. Tunnelma oli juuri niin satumaisen kotoinen kuin suinkin näistä kuvista välittyy. Kaunista ostettavaa olisi ollut vaikka kuinka. Käsintehtyä keramiikkaa, tuoksukynttilöitä, kransseja, kortteja, suklaata ja saippuaa. Sen verran kerkesin omasta pienestä myyntipöydästäni huhuilla viereisiin, että sain napattua itselleni yhden jo pitempään haluamani pyykkietiikan Kettukarkki Shopin valikoimista. Tuoksuksi valikoitui…

Lue lisää

VARJOAWARDS 2017

marraskuu 27, 2017

Voihan marraskuinen Turku ja #Varjoawards! Tietää olleen hauskaa, kun vielä maanantaiaamuna hykerryttää. Muistan, kun pari vuotta sitten Mamma rimpuilee Laura lähti ideoimaan tätä anarkistista blogigaalaa, jossa jokainen osallistuja kuittaa voiton omassa kategoriassaan. Idea oli alusta saakka aivan timanttinen, mutta vasta nyt pääsin todistamaan asian livenä. Voi veljet oli kyllä aivan ratkiriemukasta! Nämä kuvat summaavat tunnelman…

Lue lisää

Julisteita joulumyyjäisiin

marraskuu 20, 2017

Kuvissa uunituoreita julisteputkia, joiden kanssa suuntaan lauantaina Parolan aseman tunnelmallisille joulumarkkinoille. Tuon mukanani kolme erilaista taidejulistetta suurehkossa A2-koossa. Ne kantavat nimiä Murikat, Huuma ja Hetken hiljaisuus. Kuvitukset ovat syntyneet viimeisen vuoden aikana eri tunnetilojen pohjalta. Julisteet on valmistettu Suomessa ja niitä on tehty pieni rajattu erä myyjäisiä varten. Murikat Huuma Hetken Hiljaisuus Olen hahmotellut lisäksi…

Lue lisää

KIRPPISHAUKAN ONNENPÄIVÄ

marraskuu 3, 2017

Kaikki ne luu kädessä päättyneet kierrätyskeskuskierrokset palkittiin tänään tällä aivan ihastuttavalla nuden sävyisellä samettituolilla ja pienellä villamatolla. Paitsi että innostuttaa, niin rahapussikin kiittelee.

Lue lisää

Lämminhenkinen sinetti vauvavuodelle

lokakuu 30, 2017

Olen blogannut sen verta harvakseltaan viimeisen (vauva)vuoden aikana, että mietin, miten tämän kaiken tässä äkkiseltään koostaisin. Vauva meni ja täytti vuoden, syö yhtäkkiä samaa ruokaa muun perheen kanssa ja kuljettaa jalkapalloa. Olen täysin huumaantunut kaikkeen siihen inspiratioon, jota paremmat yöunet ovat tuoneet tullessaan – tai paremminkin takaisin. Vuotinen on aivan ihana hymynaama. Musiikin tahtiin alati…

Lue lisää

10 VINKKIÄ HALPAAN SISUSTAMISEEN

syyskuu 22, 2017

Tämmöinen haaste lähti kiertämään sisustusblogeissa, kiitos kiinnostavasta aiheesta Zubi’s Cornerin Suville. No en kerrassaan VOINUT olla keräämättä omaa listaani, sillä tämän aiheen ympärille kiteytyy oikeastaan koko sisustusideologiani. Sienestäminen ja sisustusbloggaaminen. Siinä kaksi rakasta harrastustani, jotka eivät vaadi laveaa rahapussia. Oikein pureuduin aiheeseen ja mietin kymmenkohtaisen vinkkilistan viimeisten vuosien tapahtumista täällä meillä. En nimittäin muista kovin montaa…

Lue lisää

NALLE LURPPAKORVA

elokuu 26, 2017

Jo melkein perinteeksi muodostuneen lauantaiaamun ompelukerhon (kaikki yksi jäsentä) tuloksena syntyi tänään tämä hieman kasvuvarainen nallejumppi. Harmaamusta Strösseli-joustocollege on yksi Verson puodille suunnittelemistani kuoseista. Strösseli toimi oikein oivasti tähän malliin, vaikka kaavan palasia saikin hetken pyöritella, jotta pötköt tulivat oikein päin! Myös pieni testaaja vaikutti lopputulokseen tyytyväiseltä.

Lue lisää

Pihasta luopumisen tuskaa

elokuu 25, 2017

Kyllä, tämä on kovin paikka kerrostaloon muuttamisessa. Omasta pihasta luopuminen. Kyseessä varsin pieni (500 m2 ei paljoa heitä totuudesta), mutta sitäkin sulokkaampi pläntti, johon olen onnistunut muodostamaan voimakkaan tunnesiteen. Ja ei, en silti epäröi – olen niin kallellaan kaikkiin muihin muutoksen mukanaan tuomioon etuuksiin, että tämä yksin ei ollut tarpeeksi painava kaatamaan vaakakuppia toiseen asentoon….

Lue lisää

Minkälaista teidän arki on?

elokuu 22, 2017

Minkälaista teidän arki on? Olipa vaikea kysymys pullanpersolta ystävältäni tänään. Ensimmäisenä tulee mieleen, että kepeää verrattuna viime kevääseen, joka veti aika lailla luulot pois. Kun saa nukkua, rutiinit tuntuvat enimmäkseen rullaavalta. Mutta mitä syöminkien ja siivousten lisäksi, mitä meidän päiviin kuuluu? Pullantuoksusta ei tässä osoitteessa ole viimeisten kuukausien aikana kovin usein nautittu (jos paistovalmiita croissantteja…

Lue lisää

Se selittämätön turvallisuuden tunne – ja rauha

elokuu 21, 2017

Erittäin hienoa suomalaista shampoota lierihattuisessa sinisessä pullossaan. Värikkääksi maalattuja kiviä ja puulaatikoihin rakennettuja kesäkukkaistutuksia. Pysäyttävä järvimaisema, lämpömittarimagneetti sekä huussin seinää koristava hassunhauska WC:n käyttöopas suoraan 90-luvulta. Voihan mökki. Mikä selittämättömän turvallisuuden tunne – ja rauha! Viikonloppu kului alkusyksyisissä tunnelmissa Hämeessä ystävän mökillä. Tein jo eilen Instagramin puolelle listaa muutamista huippuhetkistä: 1) Sienimetsällä samoilu ja saaliista…

Lue lisää

Uutta Ikeaa ja syksyn mallistotärpit

elokuu 18, 2017

Aktivoiduin pitkästä aikaa myös blogitapahtumien suhteen ja kävin eilen moikkaamassa tuttuja Ikean kuvastolanseeraustilaisuudessa. Kaapelitehtaalle oli tuotu kolme erityylistä olohuonetta – tai #elohuone tta, kuten Ikea kuulutti. Lyhyestä virsi kaunis: tulevista mallistoista kannattaa tsekata Hayn kanssa toteutettu yhteistyömallisto Ypperlig sekä Limited Collection Eftertanke. Ensimmäinen on myynnissä noin vuoden alkaen 17.10. ja jälkimmäinen seitsemän viikkoa (tulee kauppoihin…

Lue lisää

Pikkiriikkinen keittiöahdistus

elokuu 17, 2017

Päikkäriaika. Pikaisesti uuden kodin keittiöpiirrustukset levälleen, sillä huomenna pitäisi mennä latelemaan toiveita tulevasta keittiösuunnittelijalle. Uudet tilat eivät nykyisistä juuri eroa – kompaktia tulee olemaan, mutta ilme pelkistetympi. Ehkä ei yläkaappeja ollenkaan. Jotakin klassista, jota jaksetaan tuijotella suht. ihastuneena toivottavasti vielä parinkin vuoden päästä. Vaalean- ja mudanharmaata sitä on tietenkin pyöritelty, mutta kantaako ihastus vuosiksi eteenpäin?…

Lue lisää