Category: Kattaus

Joulun kattaustunnelmaa

November 29, 2017

Kokeilin tänään hahmotella joulukattausta, jota varten olen jo aiemmin syksyllä hankkinut kultaiset Ikean aterimet. Niitä hillotaan aina aattoon asti, jotta ruokailuun saadaan sopivasti juhlan tuntua. Laseista mukaan valikoitunee Ultima Thulet ja Tapiot. Lautaset on selviö – Diagnoosi Sisustusmanian Maran käsin tekemät astiat on meillä käytössä arjessa ja juhlassa. Pöytäliinaksi heitin vähän vanhemman oman kuosini, joka…

Lue lisää

RELAXED NAME PARTY

January 24, 2017

Kahden pienen lapsen myötä sitä on oppinut olemaan itseään kohtaan selvästi armollisempi. Oppinut luottamaan, että asioilla on tapana järjestyä ilman pilkun tarkkaa toimintasuunnitelmaa. Näin kävi myös viikonlopun nimijuhlille, joita viettiin oikein mukavan rennoissa tunnelmissa. Kitaralaulantaa haaveilin saavani paikalle, mutta suunnitelman mentyä mönkään päädyin laulamaan itse Belle & Sebastianin Linnun Youtubesta löytyneen säestyksen kera. Käänsin hetkeksi…

Lue lisää

EARTHY TABLE SETTING

August 28, 2016

Toteutimme eilen ystävien yhteisrutistuksena venetsialaisen illan. Ja mikä onni, kaikki meistä asuvat tässä kivenheiton etäisyydellä naapureina, joten tavaroiden ja ruokien roudaaminen kävi kätevästi. Sain – ei niin yllättäen – värkkäilijän kattausvastuun: menut, paikkakortit, astiat, muut härpäkkeet ja mitä vielä. Passasi oikein mainiosti, sillä jälkkäristä vastasi herkkublogiakin pitävä Suvi ja muusta menusta porukan ruoka- ja viinihifistelijä,…

Lue lisää

COFFEE TABLE FAVORITES

August 5, 2016

Tämän kesän hauskin uusi kahvipöytäsärvinki on ollut ehdottomasti lehtitaikinareunainen galette. Piirakka syntyy nopeasti pakastetaikinasta ja sisälle voi laittaa käytännössä mitä vain. Mökkireissulla saimme maistaa kesäkurpitsa-sipuli-sienihöystettä ja tämä versio tehtiin kotosalla mozzarellasta ja tomaateista. Täytteen resepti täältä. Galeten seuraksi passasi hyvin vähän ruokaisampi salaatti, joka toteuttiin kahvittelijoiden erilaisten ruokatottumusten vuoksi buffettimuodossa. Jokainen sai koota lehvien päälle…

Lue lisää

DOOR 19: LINEN NAPKINS IN CHRISTMAS TABLE SETTING

December 19, 2015

Ompelemani pienet pellavaservetit pääsevät tänä jouluna toisen kerran juhlimaan. Joku ehkä muistaakin, samantyyppiset rullat olivat esillä kesän nimiäisissä kertakäyttökahveleiden kera. Pöytään tulee ihan toisella lailla juhlavuutta, kun käyttää kattauksessa paperin sijaan pellavaa. Ja nämä jos jotkut on helppo tehdä: leikkaa kankaasta neliöitä + silitä ja ompele taitteet. Avot. These linen napkins will be on the…

Lue lisää

WHITE CHEESE WITH MAPLE SURYP AND NUTS

October 28, 2015

Juuri muistin, että piti postaamani tästä juustokiekosta jo kesällä – mutta ei se mitään, passaahan tämä hyvin (jopa paremmin) pikkujoulukauteenkin. Kyseinen täysin fiilispohjalta syntynyt juustoinstallaatio oli tarjolla pienemme nimiäisissä, joissa panostin maksimaalisen helposti valmistuviin tarjoiluihin (paitsi kakun osalta, jonka teon ulkoistin naapurille). Kaikessa yksinkertaisuudessaan juusto käytetään uunissa 200 asteessa noin 10 minuutin ajan. Sen jälkeen…

Lue lisää

BLACKCURRANT TABLE DECORATION

July 28, 2015

Katkaisin eilen epähuomiossa viinimarjapuskastamme oksan, joka päätyi lehtikompostin sijaan käväisemään ruokapöydässä. Ollut kyllä niin mukava kesä huonoista keleistä huolimatta, niin paljon on vietetty aikaa perheen ja ystävien kesken. On kerrankin oikein otettu asiaksemme laittaa treffejä kalenteriin ja pidetty niiden toteutumisesta huoli. Iso iso peukku sille. Eilistä menuuta suomalaisemmaksi ei ruoka enää kykene, tarjolla oli nimittäin…

Lue lisää

NAME PARTY PICTURE FLOW

May 26, 2015

Tässä muutamia tunnelmia viime sunnuntaina vietetyistä vauvan nimiäisistä. Kuvia olisi ollut vaikka muille jakaa, koittakaa jaksaa postauksen loppuun saakka. Juhliin tuli surauteltua ompelukoneella niin servetit, viirinauhat kuin juhlakalun mekkokin. Kuvan servetit – tai suurin osa niistä – syntyivät edellisenä iltana harmaasta pellavakankaasta, joka tosin loppui auttamattomasti kesken. Homma jatkui sujuvasti valkoisella kuusikankaalla ja lopulta olikin…

Lue lisää

WINTER FOREST TABLE SETTING

December 7, 2014

Ompas ollut mielenkiintoista lukea, minkälaisia postauksia haluaisitte nähdä täällä vielä ennen joulua. Kyselin tätä siis edellisessä arvontapostauksessa ja toiveet voisi kiteyttää seuraavaan listaan: jouluisia kattauskuvia ja sisustusvinkkejä (mm. kukkasista), ideoita paketointiin ja itse tehtyihin lahjoihin, reseptejä ja herkkuja, uusia ajatuksia piparien koristeluun ja kaikenlaista helppoa ja edullista joulunäpertelyä. Kattava lista, mutta sisällöltään hyvinkin pitkälti sitä,…

Lue lisää

COLD AVOCADO SOUP AND OTHER BRUNCH FAVORITES

October 26, 2014

Pehmoinen avokadokeitto on vilahdellut täällä pariin otteeseen aikaisemminkin, kyseessä on nimittäin oma luottoalkuruokani. Soppaa voi tarjoilla yhtä hyvin lämpimänä tai kylmänä ja se on ällistyttävän helppo ja nopea valmistaa. Ohje menee kutakuinkin seuraavasti: Kiehauta puolisen litraa kasvislientä. Kuori ja soseuta sauvasekoittimella tai blenderillä kaksi avocadoa ja kaada lientä joukkoon sen verran, että koostumus on sopivan…

Lue lisää

COCONUT DRINKS & CARAMEL CAKE FOR LADIES

July 21, 2014

Synttärijuhliani vietetiin lauantaina niin makeassa auringonpaahteessa, että kyllä kelpasi siemailla tuota eksoottisen väristä kookosjuomaa kamujen kanssa. Teemana oli akkelibailut, eli vain ihananaiset naiset pääsivät kutsuttujen listalle. Tätä otosta edustavat ensimmäisessä kuvassa herkkuja kahmivat Annika ja Tiina, joista viimeinen oli taiteillut Moko Marketille ihan mahottoman hienon kassin! Niin taituri tuo Tiinuskainen. Pöytään nostelin kinuskikakkua, lohisörsselssönileipäsiä, tuulihattuja,…

Lue lisää