Category: GARDEN

AUTUMN TERRACE

September 9, 2013

Tänään yksi työkaveri kyseli, josko olen laittanut jo pihan pakettiin tältä syksyltä, mutta ei sinne päinkään. Mansikat ja ruusut ovat menneet sekaisin ja puskevat toista tuotantoaan. Ruoho on paremmassa kunnossa kuin koko kesänä ja roskistuomion saaneet kukanrepaleet nostavat nyrjähtäneitä niskojaan lehtikompostissa. Kasvit selvästi tykkäilevät tämmöisestä keskilämpimästä ja kosteasta syysilmastosta. Ja asiasta kukkaruukkuun eli blogin ulkoasuun,…

Lue lisää

CLOUDY MORNING // PILVINEN KESÄAAMU TERASSILLA

July 6, 2013

Sain viimein jotakin rotia yli vuoden roihalana toimineeseen terassinpuolikkaaseen. Järjestely sai alkusysäyksen Puu-Vallilan pihakirppikseltä, josta ostin vanhan vaaleansinisen puusohvan. Oli vaan niin kätevä kapistus tuohon – söpö kuin mikä ja istuinosat toimivat samalla säilytyslokeroina, joihin olen piilottanut muutamat klapit ja puutarhahansikkaat. Erillistä puuvajaa tontille ei mitenkään mahdu, joten nuiden pötköjen kanssa on aina oma säätämisensä….

Lue lisää

DIY: LABELED HERB BOXES // LEIMATUT YRTTILOOTAT

June 5, 2013

Tämä maalaisromanttinen alesta löytynyt keittiölaatikosto sai uuden modernimman ilmeen valkoisen maalin avulla. Jätin kannet kokonaan kyydistä, niittasin irti repsottaneen pohjan takaisin ruotuun ja sipaisin pienellä telalla kolmikerroksiset maalit kaunotekstien päälle. Kun maali oli kuivunut, leimasin yrttien nimet purkkien kylkeen. Muste ei läpäissyt vedenpitävyystestiä hanan alla, vaan haaleni olemattomiin, joten vahvistin kirjaimet vielä vedenkestävällä tussilla. Lopuksi…

Lue lisää

DINNER OUTSIDE // RUOKA MAISTUU PAREMMALTA ULKONA

May 26, 2013

Eilen tulvahti ensimmäisen kerran oikein kunnon kesäfiilis, kun monen päivän sateet vaihtuivat auringonpaisteeksi ja päästiin kattamaan pöytä ulos. Muutamia kukkasiakin on jo näkyvissä! En kyllä muistanut yhtään, minkä värisiä tulppaaneja viime syksynä istutin, mutta tämmöinen sekalainen porukka on puskenut vastikään penkistä läpi. Alkuruokapöydässä oli mm. aurajuusto-päärynäsalaattia ja kylmää avokadokeittoa. …sekä sinappisilliä, kraavilohta ja rukiisia savusiikakupposia….

Lue lisää

DIY: RUSTIC FLOWERPOTS // KIILTÄVIEN RUUKKUJEN ROUHENNUS

May 21, 2013

Nämä purkit saivat uuden ulkomuodon pieleen menneen sattuman kautta. Ensimmäisenä ajatuksena oli maalata purkit selkeästi kahdella värillä, mattavalkoisella ja kiiltävällä kullalla. Suunnitelma vaihtui lennosta, kun suojamuovi tarrasi tuulen avustamana märkään maalipintaan ja tuunaus meni ihan pipariksi. Sotkeutuneet maalit näyttivät hauskalta ja heitin joukkoon vielä maasta hiekkaa ja multaa ja hieroin sekoitusta sormin purkin pintaan kiinni….

Lue lisää

HAWAII FLOWERS // KESÄKUKKASTEN VÄRILOISTOA TERASSILLA

May 16, 2013

Terassille syntyi tänä kesänä Havaiji-painoitteinen teema. Kukkaistutuksien lisäksi ruukuista löytyy amppelimansikkaa, kirsikkatomaatteja, paprikaa ja muutamia eri yrttejä. Olen hieman hurahtanut kasvien maailmaan. Käyn joka aamu ihmettelemässä, kuinka paljon kaverit ovat yön aikana kasvaneet ja töistä astelen kotiin useimmiten uuden takapihakierroksen kautta. 🙂 Ei muuta kuin oikein kesäistä loppuviikkoa ruudun sille puolen!

Lue lisää

ROUGH FLOWERPOTS // ROUHEITA RUUKKUJA JA PIHAN KEVÄTHOMMIA

May 8, 2013

Tätä hetkeä olen odottanut! Viime syksynä varastoon pakattu ruukkurykelmä on taas ihmisten ilmoilla ja illalla tarkenee (ja näkee) kökkiä pihamaalla. Kädet ovat rakkuloilla, mutta ei haittaa. Enkä voi vastustaa rosoisia ruukkuja! Olen hamstrannut niitä syksyn alennusmyynneistä ja kirppareilta, sillä tykkään siitä, että pihalle tulee vähän semmoinen huvikumpumainen fiilis. Lähdin innoissani, ensimmäistä kertaa, lapioimaan multaa viime…

Lue lisää

COSY FRIDAY // PERJANTAI-ILTAA KUVINA JA ARVONNAN VOITTAJA

May 4, 2013

Uudet perunat ja kesäsipulit olivat ilmestyneet Cittarin laareihin! Paras uutinen pitkään aikaan! 🙂 Viikonloppu käynnistettiin eilen koti-illalla ja minä keräsin muutaman tyttökaveripisteen kääntelemällä grillattavat Suomen pelin aikana. Oli ilmeisen jännä matsi siipan elämöinnistä päätellen. Olen kenties maailman masentavinta peliseuraa: “ai jahas, paljonko se peli nyt on?” Ja katse takaisin läppäriin tai niinkuin eilen, järkkärin silmäreikään….

Lue lisää

GARDEN WAKES UP // PUUTARHA-APARIN KEVÄTTERVEISET

April 25, 2013

Ensimmäisiä elonmerkkejä havaittavissa takapihalla! 🙂 Aivan hirvittävän jännää seurata, miten viime kesän istutuksille on käynyt ja missä järjestyksessä kasvit putkahtelevat esiin. Tietotaito kaikesta tästä on vielä olmin tasolla, mutta onneksi voin aina tukeutua pohjoiseen mentoriini (äidin auttava puhelin pelasti viime kesänä monesta pälkähästä). Kiitos vielä talkoolaisille pihan suunnitelmasta, penkeistä, istutuksista ja erityisesti Oulusta saakka roudatuista…

Lue lisää

TERRACE OPENING // KESÄTERASSIN AVAJAISET

March 31, 2013

Kevätaurinko oli sulatellut terassin lumimassoja sen verran tehokkaasti, että päästiin laittamaan pääsiäisen kunniaksi kalusteet paikoilleen! Aivan ihana kesäfiilis tuli! Sieltä ne helteet taas lähestyy, vaikka on tässä meinannut pariin kertaan jo usko loppua loputtomalta tuntuvien lumisateiden vuoksi. Myös Tassu Talkoomies oli mukana tunnelmoimassa. Pieni nauttii silmin nähden, kun pääsee nuuhkuttelemaan hankien alta tulvivaa kevään tuoksua….

Lue lisää

KUULEEKO ÄITI?

September 20, 2012

Täällä huutaa avuton kitkijä! Rikkaruoho-hotline oli auki Ouluun koko  kukkapenkkioperaation ajan. *räps* Kaivoin juuri tämmöisen irti! Onko roska? Ai ei? Let’s put it back…  Mikä mötikkä? Pintajuuri? Juu, painan takaisin maahan. No nyt löytyi rikkakasveja! Myös äiti komppaa puhelimen toisessa päässä. Lapio tuomassa mittasuhteita. JÄTTIPUTKI! Kitkin tämän juurineen ja korvasin syvän kuopan uudella mullalla. Ai…

Lue lisää

VIHERPEUKALO KASVANUT?

August 7, 2012

Ohhoh, mitä on päässyt yrttipenkissä tapahtumaan. Kaikki rehottaa! Rucola-kyltti on hukkunut lehvien joukkoon ja pinaatit valtaavat penkerettä kilpaa salaatinlehtien kanssa. En ollenkaan osannut odottaa, että saan jo reilun kuukauden kasvattelun jälkeen lautaselle oman maan rehuja, varsinkaan tässä mittakaavassa. Täytynee kiittää niitä muutamia tuhansia sadevesikilolitroja, joita taivaalta on tasaisen tappavaa tahtia tänä kesänä ropissut. Tämä näky…

Lue lisää

AAMUDRINKILLÄ

July 8, 2012

Pari piha-asiaa, jotka eivät menneet ihan niin kuin suunnittelin: – Kaunis vaaleanpunainen ruusu paleltui liian rajusta letkukastelusta. Jatkossa hellästi kannulla kaataen.– Lintujen juottoallas Tassu Tassumiehen terassille? What the hell was I thinking… Nuutuneet kukkaset pääsivät koristamaan erittäin keskeneräistä purkki-istutusta ja lintujen juoma-allas vaihtui Tassumiehen vesibaariksi. Tämmöistä meillä tänä aamuna. Rakastan meidän mirriä yli kaiken. Voisin…

Lue lisää

ENSIMMÄISET TERASSIBILEET

July 6, 2012

Skol! Kippis! Pihalle! Ensimmäiset kuohuvat pamahtivat tänään laseihin juuri kasatun pöytäryhmän ympärillä. Kaikenmoista grilliherkkua + ihanat naapurit pöydässä. Törmäsin sattumoisin oululaiseen ystävääni viime kesänä yhteisen kaverimme kolmikymppisillä. Jaa talo vai. Jaa rakenteilla vai. Vieressä sijaitseva tontti oli sitä myöten myyty. Tässä ollaan, tänä kesänä, naapureina nauttimassa heinäkuisesta perjantai-illasta. Kyseinen leidi on varmasti monille tuttu ihanasta…

Lue lisää

PIHAKUVIA ENNEN JA JÄLKEEN

July 5, 2012

Vajaan viikon mittainen työleiri päättyi eilen ansaittuun lasilliseen punaviiniä. Hölökyn kölökyn! Piha on melkein valmis. Kivinen kasa multaa vaihtui Oulusta saapuneiden muukalaisten avustuksella kotoisaksi keitaaksi vajaassa viikossa. Neljä ihmistä, viisi päivää, paljon kipeytyneitä lihaksia. Äiti ja isä kaarsivat tänä aamuna renkaat kohti Oulua. Kiitos rakkaat kotijoukot kukkasista ja kuokkimisavusta. Muutamia kivetyksiä on vielä tekemättä, joten taidampa painella…

Lue lisää