Kerroin Instan Story-puolella taannoin voimakkaasta hiustenlähdöstäni ja sain todella monta viestiä, jossa kehotettiin mittauttamaan ferritiini. Tämä raudan varastoarvo kun laskee jo ennen hemoglobiinia ja voi olla aikainen merkki anemiasta. On nopea mitattava eikä maksa paljon. 

Kieltämättä vähän hämmentää tämä ferritiinin ympärillä pyörivä keskustelu. Onko mahdollista, että Suomessa lääkäreiltä on mennyt ohi joku näin elimellinen osa anemian diagnosointia? Kotimaiset viitearvot ovat kirjoittelun mukaan voimakkaasti alakantissa ja tutkimuksiin on erityisesti julkiselta puolelta hankala saada lähetettä. Eikä muuten sisältynyt ferritiini defaulttina yksityiseltäkään saamaani laajaan laboratoriolähetteeseen (kuin vasta pyydettäessä). Mutta miksi? 

Äkkiseltään penkaistuna ferritiinin mittaamiseen liittyy kosolti problematiikkaa. Tässä lähteenä Duodecim-julkaisu:

“Myös ferritiinitulosten tulkintaan liittyy kaksi ongelmaa. Ensinnäkään tulosten tulkinnassa ei voida suoraviivaisesti käyttää terveiden henkilöiden viitearvoja päätöksenteon tukena. Merkittävällä osalla raudanpuuteanemiaa potevista ferritiinipitoisuus on yhä viitealueella, ja näissä tapauksissa diagnoosin tekeminen on vaikeaa (Guyatt ym. 1992, Punnonen ym. 1994 ja 1997). Toinen ongelma on se, että seerumin ferritiinipitoisuus pienenee raudanpuutteessa mutta suurenee infektio- ja tulehdustiloissa. Seerumin ferritiinimääritysten tulkinta onkin erityisen ongelmallista silloin, kun potilaalla on mahdollisen raudanpuutteen lisäksi jokin tulehduksellinen sairaus. Näillä potilailla on todettu vielä melko suurienkin, jopa 60 ug/l, ferritiinipitoisuuksien viittaavan rautavarastojen ehtymiseen (Guyatt ym. 1992). Tulkintaan liittyvien ongelmien vuoksi onkin ollut tarvetta nykyistä paremmille raudanpuutetta osoittaville laboratoriotutkimuksille.”

Tämän artikkelin pohjalta olisin huomattavasti kiinnostuneempi tfr-pitoisuudesta ferritiinin sijaan (tfr=transferriinireseptori).

Seerumin TfR-pitoisuuden kasvu osoittaa luotettavasti rautavarastojen ehtymisen (Cook ym. 1993, Baynes 1996, Punnonen ym. 1997, Suominen ym. 1997) (kuva 2). TfR-määritys onkin paras yksittäinen laboratoriotutkimus raudanpuuteanemian diagnosoinnissa, ja sen antama tulos on hyvin yhtäpitävä luuytimen rautavärjäyksen kanssa. TfR-määritystuloksen tulkintaa helpottaa huomattavasti se, etteivät infektio- tai tulehdustilanteet vaikuta pitoisuuksiin. (Duodecim)

Ok. Ferritiinitulokset voivat olla siis korkeampia kuin todellisuudessa ovatkaan, flunssaisena ei kannata edes mennä labroihin ja anemian mittaamiseen näyttää löytyvän luotettavampiakin mittareita.

Raudanpuuteanemian diagnoosi voidaan tehdä hyvin varmasti, jos potilaalla on kliinisesti anemian selittävä tauti (esimerkiksi runsaat kuukautiset) ja lisäksi punasoluindeksit (MCV ja MCH) ovat pienet (taulukko 1). Ellei potilaalla ole kiistatta lisääntyneeseen verenhukkaan viittaavaa oiretta tai löydöksiä, ei pelkän MCV:n (tai MCH:n) perusteella kuitenkaan ole mahdollista tehdä luotettavasti raudanpuuteanemian diagnoosia, eikä normosyyttinen MCV-arvo myöskään sulje pois raudanpuuteanemian mahdollisuutta (kuva 1). Tällöin on rautastatuksen selvittäminen perusteltua. Totunnaisesti tähän on käytetty seerumin raudan, transferriinin ja ferritiinin pitoisuuksien mittaamista. (Duodecim)

Mikäli siis oikein tästä ymmärsin, anemiasta kertovat oirelevan potilaan punasoluindeksi ja seerumin Tfr-pitoisuus. Se miksi lääkäri ei automaattisesti laittanut ferritiiniä lähetteeseen, johtui hyvin todennäköisesti siitä, ettei tulos antaisi mitään luotettavaa lisäarvoa kokonaisuuteen. Mutta tietenkin pyysin sen ja ferrit mitattiin muiden mukana. 

Ferritiinitutkimuksista tehdyn meta-analyysin perusteella on arvioitu, että ferritiini-pitoisuus alle 15 ug/l varmistaa anemiapotilaalla raudanpuuteanemian, ja kun arvo on yli 100 ug/l, se sulkee pois raudanpuutteen mahdollisuuden (Guyatt ym. 1992). Näiden arvojen väliin jää siten merkittävä joukko potilaita, joilla raudanpuutteen diagnoosia ei voida varmistaa tai sulkea pois ferritiinipitoisuuden perusteella. (Duodecim)

Oikeastaan ainoa melko yksiselitteinen useassa lähteessä toistuva asia ferritiinistä on sen tuloksellinen epäluotettavuus ja se, että ollessaan todella alhainen lukema viestii kuitenkin varmuudella varastoraudan vähyydestä. Alaspäin tuloksia ei tunnu vedättävän mikään ulkoinen seikka. Tämä osaltaan perustelee näytteen mittaamista, sillä olosuhteiden osuessa nappiin tulos voi paljastaa matalan varastoraudan tason.

Sitten päästäänkin toiseen aiheeseen eli mikä on alhainen ferritiinin taso? Lähden liikkeelle epätieteellisestä, mutta silti tähän selontekoon mielestäni mielenkiintoista lisäarvoa tuovasta kertomuksesta. Tässä ote pudasjärveläisen lääkäriaseman blogista, jota kirjoittaa lääkäri Ilona Ritola:

“Suomalaiset laboratoriot ilmoittavat, että perusverenkuvan viitearvot perustuvat ”kansalliseen perusverenkuvan viitearvomateriaaliin”. Kyseessä on noin 20 vuotta sitten suoritettu pohjoismaalainen tutkimus, johon osallistuin Suomesta noin 400 naista ja 400 miestä. Pääosin laboratorion näytteenottajien sukulaisia ja ystäviä, jotka ”tunsivat itsensä terveiksi”. Sen perusteella otettiin 2003 käyttöön uudet PVK:n viiterajat. Tuota ennen anemian alarajana oli yleisesti naisilla vielä 125, kun nyt se on 117.

Ferritiinin osalta viitearvot paljastuivatkin hankalammaksi selvittää, joten otin yhteyttä eri laboratorioihin asian tiimoilta.

HUSlabista vastattiin kyselyyni mihin viitearvot perustuvat, että HUSLAB:ssa ollaan juuri aloittamassa projekti ferritiinin viitearvojen tarkastamiseksi. Lisätiedustelussa ei kuitenkaan edelleenkään kerrottu mihin viitearvot perustuvat, vaan kerrottiin että projekti on Huslabin sisäistä tietoa ja vielä alkutekijöissään. *

Koska en edelleenkään saanut vastausta kysymykseeni käännyin Nordlabin puoleen. Sieltä vastattiin vain, että ferritiiniarvot eivät perustu tuohon samaan aineistoon kuin PVK, mutta ei myöskään kerrottu, että mihin. Ainoastaan, että ne vaihtelevat eri laboratorioissa. He vastasivat myös, että heillä on ollut ajatuksena päivittää viitealueet, mutta ajanpuutteen vuoksi se ei ole ollut mahdollista.

Synlabista, joka on siis meidän yhteistyölaboratoriomme, ei ole vielä vastattu. Omat laboratoriokokeemme lähetetään Synlabin kautta analysoitavaksi ja etävastaanotollamme potilaat käyvät ympäri Suomen Synlabin laboratorion näytteenottopisteissä.

Huslabin omilta sivuilta löysin lisäksi seuraavaa: Miesten ja naisten viitearvot muuttuivat 1.10.2009. Entiset viitearvot: Miehet 10 – 200 µg/l ja Naiset 5 – 90 µg /l, Tutkimus P -Ferrit päivitetty 26.06.2017 / MS

Sekavalta kuulostaa, mutta kaikissa kotimaisissa laboratorioissa viitearvot ovat täysi-ikäisille naisille alarajoilla 5-13 ja ylhäällä 100-150. Miehillä ylärajat ovat selvästi korkeammat (jopa 400). Tätä tukee melko hyvin toinen epätieteellinen – joskin tieteellisiin lähteisiin viittaava – julkaisu lapsettomuushoitoja tekevän Ovumian blogista:

Suomessa oli tutkittu 446 naista (17-50-vuotiaita), ja heillä seerumin ferritiinin keskiarvo oli 28 µg/l, ja matala arvo eli <12 µg/l oli 11%:lla (Fogelholm). Matalia arvoja oli etenkin verenluovuttajilla ja runsaista kuukautisista kärsivillä, ja korkeampia arvoja päivittäin liikkuvilla ja monivitamiininkäyttäjillä. Tanskassa oli tutkittu 809 naista ennen vaihdevuosia. Anemiaa oli 4%:lla, ja ferritiinitasot olivat keskimäärin 37 µg/l, 17%:lla alle 15 µg/l. Euroopassa ferritiinin mediaani on ollut premenopaussissa 26-38 µg/l eli vain noin puolella naisista yli 30. Keskusteluissa ja blogeissa kirjoitellaan, että tavoitetaso olisi normaaleja viitearvoja selkeästi korkeampi, 30-70 µg/l. Normaaliväestöstä tällaiselle tasolle siis yltää vain harva.

Suomalaisten naisten keskiarvo on ollut tässä tutkimuksessa siis vain 28, mikä on mielestäni merkittävä tieto (ottamatta kantaa siihen, onko tämä liian vähän vai sopivasti). Oma ferritiiniarvoni ei ollut järin korkea, mutta ylsin kuitenkin yli kotimaisen keskiarvon. Ja koska verenkuvani tutkittiin raudan osalta myös muilla mittareilla, sain lääkäriltä vahvistuksen siitä, etten kärsi tällä hetkellä raudanpuuteanemiasta. Ajoittaisella, kuuriluontoisella lisäraudalla voin vielä halutessani varmistaa, ettei puutostiloja pääse syntymään jatkossakaan. 

Alhaisten rauta-arvojen taustalla voi lisäksi olla myös muita sairauksia kuten keliakia, joka voi rehottaessaan estää raudan  imeytymistä. Silloin pelkän ferritiinin oma-aloitteinen mittaaminen ja alhaisen tuloksen perusteella aloitettu rautatankkaus ei johda puusta pitkälle.

Muistutan, että ihmisen hoitaminen on aina kokonaisvaltaista ja jos keskitytään vain yhteen laboratorioarvoon, pyllistetään herkästi toisaalle. Rautalisääkään ei suositella ominpäin otettavaksi, vaan säännöllisessä seurannassa, silloin kuin sille on aihetta. – Lääkäri Ilona Ritola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *