Aika kotiäitinä alkaa valua vähiin. Molemmat tytöt aloittavat päiväkodissa viikon päästä ja on suoraan sanottuna vähän pöllämystynyt olo. Yhteensä 3,5 vuotta kotiäitiyttä takana ja uusi arki kokopäiväisenä yrittäjänä pitäisi polkaista pian käyntiin.

Äitiysloma oli pysäyttävä aika elämässäni. Ulkopuolisen maailman ärsykkeet loppuvat kuin seinään helmikuussa 2015. Sain viimeisenä päivänä työkavereiltani jättimäisen vaippakakun, joka kainalossa poistuin talosta autuaan tietämättömänä sen olleen viimeinen kertani.

Voin hyvin ensimmäisen raskauden loppumetreillä, joten ensialkuun nautin äitiysloman tuomasta vapaudesta. Välillä oli vähän sekava olo omasta paikasta ja tarpeellisuudesta, mutta pikkuhiljaa työminän kolkuttelu alkoi hiljentyä ja ymmärsin, että minulla on yhteiskunnan ohjaamana ja tukemana kaikki oikeus ihmetellä elämää kotona omien ajatusteni seurassa.

Esikoisen vauva-aika sujui stressittä ja melko harva kuulemistani vauva-arjen kuvailuista toteutui. Kerkesin edelleen neuloa ja tehdä paljon myös omia juttuja. Söin pöydän ääressä lämmintä ruokaa. Kävin suihkussa ja join kahvia. Öisin en juuri nukkunut, mutta otin korvaavia sohvannurkkaimetystorkkuja. Surffasin Facebookissa. Kerran selatessani vastaan tuli Helsinki Design Schoolin mainos graafisen suunnittelun opinnoista. Pitäisikö?

Olin tehnyt aiemmin joitakin pienimuotoisia graafisia töitä yritykseni kautta. Suunnitellut ja myynyt julisteita. Rakentanut niille oman verkkokaupan ja nauttinut suunnattomasti verkkosivujen ulkoasujen muovaamisesta. Olin haaveillut graafisen suunnittelijan työstä vuosia, mutta konkreettiset askeleet uran suuntaan olivat jääneet ottamatta. Kunnes päätin, että pitäisi ja hain.

Helsinki Design School oli luonteeltaan juuri sopiva silloiseen elämäntilanteeseeni nelikuisen vauvan äitinä. Vain kaksi lähiopetuspäivää kuussa. Tiivis läpileikkaus alasta, inspiroivat opettajat, muutama tärkeä ahaa-elämys ja pieni selkärangan vahvistus omalle suunnittelijaidentiteetille. Akateemisten opintojen jälkeen tekeminen oli erittäin käytännönläheistä ja juuri siksi niin ihanaa.

Tulin uudestaan raskaaksi kesken kouluvuoden.

Lopputyönä piti tehdä portfolio, johon halusin saada oikeita referenssejä. Piirsin, suunnittelin, harjoittelin ja hain käteni jälkeä. Tarjouduin tekemään suunnittelua ilmaiseksi. Kohta pientä korvausta vastaan. Taitojen karttuessa ja muutamien onnistuneiden yhteistöiden jälkeen olin tilanteessa, jossa pystyin nostamaan hintani ammattisuunnittelijan tasolle. 

Opintojen jälkeen syntyi toinen lapsi ja hän oli kaikista todennäköisyysarvailuista huolimatta myös helppo tapaus. Silti kaksi ei mennyt siinä missä yksi, ei ei sinne päinkään. Vauvavuosi kahden vaippaikäisen kanssa kotona vei väsymyksen tappiin ja jaksamisen aivan äärirajoille. Olin poikki. Loppu, slut, kaput ja kipeästi unta vailla.  Vaikka harrastukset hyytyivät, halusin silti tehdä muutamia työjuttuja silloin tällöin. Se oli suoranainen henkireikä ja etuoikeus. Sain lähettää sähköpostia aikuisten ihmisten kanssa ja kokea olevani tärkeä osa ympäröivää yhteiskuntaa. Koin merkityksellisenä, että piirtämisessä, maalaamisessa ja suunnittelussa säilyi sopivan arkinen kosketuspinta.

Vanhempi aloitti päiväkodin vuosi sitten syksyllä, jolloin tilanne helpotti koko perheen osalta. Voimat alkoivat palailla ja jatkoin suunnittelutöitä sopivissa raoissa. Uskalsin viimein irtisanoutua vakituisesta työpaikastani, josta olin hoitovapaalla, sillä tiesin sydämessäni, etten tulisi enää palaamaan takaisin. Halusin elää ja hengittää yrittäjän identiteettiä koko laajuudeltaan, vaikka jatkoinkin vielä nuorimmaisen hoitamista kotona. 

H-hetki lähestyy. Ilmoitin juuri Kelaan, että kotihoidon tuen voi osaltani lopettaa elokuun loppuun. Melko konkreettista! Aikaisempi ura tuntuu tällä hetkellä ihmeen kaukaiselta. Ammatillinen identiteettini  on käynyt läpi niin järeän muuttumisleikin, etten meinaa enää tunnistaa entistä. Yrittäjyys ja graafisen suunnittelijan työt tuntuvat todella luontevalta, mutta yhtä aikaa en voi uskoa, mitä viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana on tapahtunut! Olen toteuttanut yhden unelmistani. Onnistui tai ei, ainakin uskalsin tehdä sen.

Suunnittelijaportfoliooni pääset tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *