No niin! Sukelletaan jälleen herkullisen aiheen pariin, nimittäin bloggajien “behind the scenes” -realiteettipostauksiin, johon Char and the Cityn Carita haastoi joukon sisustusbloggareita. Nyt heitetään harkitun kuvavirran joukkoon hieman arkirealismia, itseironiaa ja samaistumispintaa!

Nämäkö muka sotkuisia kuvia? No ei ookkaan. Tietenkään! Päätin osallistua haasteeseen laittamalla tavallisia kuvia meiltä kotoa. Muutamassa minuutissa otettuja räpsyjä sieltä täältä. Stailaamattomia lasten sänkyjä ja takanreunalle kertyvää pikkutavaraa. Kuvia, joita en ilman tätä haastetta olisi blogiini nostanut.

Alkaen postauksen ensimmäisestä kuvasta:

  • Jos ei meidän FAST-muovimuki tarjoile samastumispintaa, niin ei mikään. Tiedän, että teitä on siellä paljon kanssani samassa miesten muovimukisessa veneessä.
  • Takan luukut näyttävät houkuttelevilta koukuilta sisääntulokäytävän varrella. Kaikki käteen sattuneet tavarat ulkovaatteista kasseihin ripustuvat niihin kätevästi. Juuri nyt näemme harvinaisen harmonisen kokoonpanon: lasten olohuoneeseen kiikuttaman tuohirepun ja kirpputoriläjästä niin ikään leikkeihin päätyneen Marimekon kaulakorun.
  • Pappani tekemät puiset nukenrattaat ovat yleensä aina osana olkkarin sisustusta. Niillä veivataan ympäri takkaa milloin minkäkin lelulastin kanssa. En ole itse asiassa varma, ovatko nämä näkyneet postauksissa koskaan (kenties lastenhuoneessa joskus).
  • Takan reunalle nostellaan lattilta löytyneet pientavarat, jottei meidän ihmisimuri vetäisisi niitä henkeensä.
  • Tyttöjen huone on usein oikeastikin siisti (koska käyttäjät vielä niin minejä). Kuvissa tahattomasti aivan nätit rennot petaukset, yövettä ja iltasaturöykkiö.
  • Hoplopin virkaa toimittavat vieraspatjat makailevat tällä hetkellä meidän makuuhuoneen lattialla. Sohvalle noin kerran päivässä rakennetteva liukumäki ei luista yhtään, mutta on silti hirveän mieluinen kerrasta toiseen.
  • Nuudeli, tuo vihoviimeinen kaikkialle liimautuja. Pöytäliinan onneksi tajusin rullata alta.
  • Autenttisen arkinen pyyhenaulakko.
  • Pikkuvihuliainen pitää huolen siitä, että laatikoista tyhjennetään tasaisesti kaikki mahdolliset tavarat lattialle.
  • Peilien lähmäjäljet. El classico.

Mutta miksi niin siistejä sotkukuvia? Tähän aiheeseen liittyy iso henkilökohtainen angsti. En ole vähimmässäkään määrin niin rento, että pystyisin kutsumaan ystäviäni kylään sotkun keskelle. Ja nyt siitä pyydetään ottamaan valokuvia! Veikkaampa muuten, että suurin osa omista kavereistani ajattelee meillä olevan aina melko lailla siistiä, vaikka tottahan meillä täällä keskenämme aina välillä vähän (tai vähän enemmän) kodin kunto repsahtaa. Nimenomaan minä olen meidän perheessä se inspiraatoiden armoilla elävä haaveilija, joka priorisoi siivoamisen helposti kaiken vähänkään mielenkiintoisemman tekemisen alapuolelle. Koti laiteteaan kuitenkin keskimäärin kerran päivässä kuntoon ja oikean mielentilan vallatessa vesipesen nurkkia kuin viimeistä päivää.

Ja nyt kun avautumisen tielle eksyttiin, niin on tässä aihepiirissä toinenkin hieman mieltä kaihertava seikka. Nämä paljastushaasteet kun kätkevät sisälleen perusajatuksen, että on olemassa peitelty arkirealismi ja siloteltu blogitodellisuus. Käännän tämän omalla kohdallani ennemmin näin: on olemassa arki ja on olemassa blogi. Ensimmäistä ei ollut koskaan aikomuskaan kuvata jälkimmäiseen raa’an autenttisesti. Toisekseen, aina silloin tällöin koti on onneksi myös arjen keskellä aivan siisti ja tunnelmallinen. Ihan justiinsa tai ainakin melkein semmoinen kuin kuvissakin. Siksi osallistuin tähän haasteeseen tämmöisillä puolivälin kädenlämpöisillä raapaisuilla.

Tavoitteenani on ollut rakentaa blogiin visuaalisesti mielenkiintoista ja inspiroivaa sisältöä ja selkeästi parhaaseen lopputulokseen olen päässyt sopivassa määrin kotia stailaten, valokuvaten ja kuvia käsitellen. Olen ollut täysin luottavainen siitä, että blogiani seuraavat tämän kyllä tietävät, sanomattakin. Tietävät sen, että täällä yhtälailla hinkutetaan syöttötuoliin jämähtänyttä puuron kannikkaa, vaikka samaan aikaan blogin etusivulle pärähtää kuva rennosti pedatusta parivuoteesta.

Valeäiti-blogin Hanne teki jokin aika sitten mielenkiintoisen postauksen siitä, minkälaiseksi hän kuvittelee omat lukijansa. Kokosin myös muutaman ajatuksen teistä, koska lähdin purkamaan tuota olettamusta, että kyllä te tiedätte, sanomattakin. Tunnen jostakin syystä yhteneväisyyttä teidän kanssa, vaikka en edes tarkalleen tiedä, ketä olette. Oletan, että seurailette blogeja kepeänä ajanvietteenä silloin tällöin. Ette kommentoi usein, paitsi jos vastaan tulee joku mielettömän sykähdyttävä tekstinpätkä. Pidätte nimenomaan siitä, että kuvien ja postausten eteen on nähty vaivaa ja käytetty ajatusta, vaikka joskus arkisemmatkin postaukset toimivat. Tykkäätte, kun suomen kieltä kirjoitetaan oikein. Visiossani näkyy lisäksi jonkin sortin boheemis-minimalistis-ekologista elämänasennetta.

Pitkään blogiani seuraanneet ovat varmasti huomanneet vuosien aikana täällä erilaisia tunneskaaloja, vaikken niistä ole erityisemmin huudellut. Tiedän, että tiedätte, miten elämä antaa ja ottaa jokaisen kohdalla. Siellä se arki iloineen ja suruineen jurmuuttaa taustalla, vaikka blogi on lähes peilisileä vuodesta toiseen. Olette herkkiä ja maalaisjärkisiä. Teillä on vahvat mielipiteet asioihin, vaikkette niitä erityisemmin tuuttaakaan eetteriin. Somessa olette joko vaiti tai kohteliaita.

Osuinko missään kohtaa oikeaan? On muuten jännä miettiä, minkäköhänlainen kuva teillä on muodostunut vastaavasti minusta. Tosi vaikea yrittää hahmottaa, miten paljon itsestään on (tai ei ole) blogissa antanut. Pidättekö täällä juuri siitä, etteivät tekstit liiemmin kimpoile suuntaan jos toiseen vai kaipaisitteko enemmän napakkaa sanomaa?

7 Comments

  • Osui kyllä yllättävän kohdalleen kuvailu, ainakin minuun. Kommentointi on kyllä juuri noin, jätän kommentin oikeastaan vain, jos jo lukiessa tulee joku ajatus tai vastaus mieleen. En oo sellanen ”kiva postaus” kommentoija, vaikka joskus varmasti olisi hyvä niinkin yksinkertaisesti kommentoida.

    Mä tykkään, että blogin aiheet, tekstit ja kuvat on kirjoittajansa näköisiä. Luen monenlaisia blogeja, joten saan arkisempaa sekä designimpaa fiilistä joka tapauksessa. Sun blogissa tykkään eritysesti sun sisustuskuvista ja -postauksista, ja kirjoituksista, joissa kerrot sun itse tekemistä asioista. Siis sellaisesta omasta tyylistä, aitoudesta, luonnollisuudesta.

    • Kiitos kommentista! Niin kiva saada näitä tänne blogin puolelle, on niin harvinaista herkkua nykyisin. Hauska kuulla, että osui ja upposi! 🙂 <3

  • Nyökyttelin oikeastaan joka kohdassa, eli osui aika lailla oikeaan. Tykkään blogista juuri tällaisenaan – ei tarvitse olla napakkaa sanomaa, joskus on vain ihana katsella kauniita kuvia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *