GARDEN

Garden 2 - No Home Without You (5 of 16)Garden 1 - No Home Without You (11 of 13)

Sain viimein kasattua blogipaitsioon jääneestä pihastamme sarjan kuvia. Vuorossa on melkoinen litania, joten ota mukava asento ja kuppi kahvia viereen, ennen kuin jatkat eteenpäin.

Garden 2 - No Home Without You (14 of 16)Garden 2 - No Home Without You (1 of 16)Garden 1 - No Home Without You (7 of 13)Garden 2 - No Home Without You (12 of 16)

Maaplänttimme on noin 500 neliöitä, eli toisin sanoen omakotitontiksi sieltä pienimmästä mahdollisesta päästä. (Kuvassa pilkottavasta terassista löytyy lisätunnelmia tästä ja tästä postauksesta.) Vaikka lääniä ei ole juuri nimeksikään, olen saanut mahdutettua ruudulle koko joukon erilaisia pieniä pihahaaveitani. Yksi niistä on oma puu. Istutimme kirsikan taimen maahan heti muutettuamme 2012 kesäkuussa ja en kyllä osannut aavistaakkaan, minkälainen tunnelman tuoja siitä kasvaisi. Neljässä vuodessa sirosta oksasta on kasvanut aivan oikea iso puu! Eikä mielestäni yhtään liian suuri, vaan juuri massivisuutensa vuoksi niin ihana. Kirsikka kukkii keväällä valkoisenaan ja loistaa syksyllä aivan tajuttoman hienoissa ruskan eri sävyissä.

Garden 1 - No Home Without You (8 of 13)
Garden 1 - No Home Without You (2 of 13)
Garden 1 - No Home Without You (13 of 13)

Tontin rajoja reunustaa valkoinen syreeni ja muutamat timantti- ja kartiotuijat. Naapurit ovat lähellä, mutta se ei sinänsä haittaa, sillä olemme niin läheisissä tekemisissä, että se oikeastaan vaan helpottaa elämää. Syreeniaidoilla vaihtuu milloin kotitekoinen sinappi, muusin jämistä väännetyt lämpimät perunarieskat tai mojitojen jäämurska. Lapsilla kulkee syreenien alta oma polku, jota pitkin leikkiareena vaihtuu turvallisesti ilman maanteitä.

Seuraavaksi pari vertailukuvaa: piha kesällä 2016…

Garden 2 - No Home Without You (3 of 16)

…ja sama näkymä muuttovuodelta 2012, jolloin syreenien istutus oli alkutekijöissään.

tontti tontti1

Paljon on tapahtunut neljässä vuodessa!

Garden 2 - No Home Without You (11 of 16)Garden 2 - No Home Without You (16 of 16)Garden 2 - No Home Without You (8 of 16)

Talon toiselle reunakaitaleelle on mahdutettu pieni ryytimaa, jossa kasvaa omenapuun lisäksi karviaista, puna- ja mustaherukkaa, vadelmaa, porkkanaa, herneitä, salaatteja ja yrttejä. Polkukivet löytyivät onnekkaasti Plantagenin alesta ja laatikot on nikkaroitu yhtä lukuunottamatta raksan jämälaudoista.

Garden 2 - No Home Without You (13 of 16)Garden 1 - No Home Without You (12 of 13)Garden 2 - No Home Without You (9 of 16)

Ehdottomia lempielementtejäni pihalla ovat omalta tontilta kuokitut luonnonkivet, havut ja erilaiset hieman hopean huurteiseen taittavat perennat. Penkit ovat tällä hetkellä ahkerasta harvennuksesta huolimatta tupaten täynnä, mutta haaveilen vielä istuttavani johonkin saumaan pioneita ja äidin penkissä ihastelemaani pienikokoista koreakärsämöä.

Garden 3 - No Home Without You (2 of 2)Garden 1 - No Home Without You (9 of 13)Garden 1 - No Home Without You (5 of 13)Garden 1 - No Home Without You (10 of 13)Garden 1 - No Home Without You (3 of 13)

Ja kaikki tämä alkoi ilman minkäänlaista puutarhurointikokemusta, mutta siperia ja äiti ovat onneksi toimineet hyvinä mentoreina. Äitini on aivan mestariviherpeukalo, lapsuudenkotini puutarha on voittanut ensin Oulun ja sen jälkeen Pohjois-Suomen kauneimman pihan tittelin. Sain siis arvatenkin alussa tehokasta vierineuvontaa ja peräkärryn verran vehreitä perennoja. Sen koomin kasvit ovat vaihtaneet omasta toimestani useammankin kerran paikkaa ja osa on hävinnyt penkistä kokonaan. Perennaistutukset muovautuvat vuosi vuodelta enemmän oman makuni mukaisiksi.

Garden 1 - No Home Without You (4 of 13)Garden 3 - No Home Without You (1 of 2)Garden 2 - No Home Without You (4 of 16)Garden 2 - No Home Without You (2 of 16)

Here’s a lot of pics of our garden which has changed quite much in last four years! There’s only 500 square meters space but still quite many elements included. One of my favourites is the cherry tree that that has grown a lot more than I expected! There’s more pics of our terrace in this and this posts.


  1. Voi hyvänen aika, miten sympaattinen puutarha! Vaikka vuosi vuodelta toki komistuukin, oon silti äimänä, miten tää on jäänyt sulla laajemmalti esittelemättä aiemmin. Oikea pieni ylpeydenaihe, taatusti! Ihana ja tunnelmallinen. Ja tuo pieni persikkainen siellä mukana! (Eihän musta huomaa yhtään, että oon viikon ikäisten tyvärien äiti? Liikutun kai-kes-ta. :D) Tahdon oman pihan, piste!

    • Kaisa

      18 July

      Kiitos! ❤ Jotenki pihan kuvaaminen ei oo ollu lempparipuuhaa, nii on sitte kokonansa jäänyt postaamatta. Vaikka kuokittu on senki edestä. Ja voieiii, mää niin muistan tuon liikutuksensekaisen pöhnän. Mikä ihana olotila. Onnea vielä koko perheelle pienistä tuhisijoista. ❤❤❤

  2. Johanna

    18 July

    Ihana piha Kaisa! Ja kuvastaa niin hyvin sitä, että puutarhanhoitoon vaaditaan tosiaan kärsivällisyyttä, joka sitten lopulta varmasti palkitaan. Ennen-jälkeen kuvat oli inspiroivia!

    • Kaisa

      18 July

      Voi kiitti! Sitä tosiaan vaaditaan, meinasi olla syreeniaidan kanssa ittellä melko koetuksella. Mutta nyt rehottaa sekin jo runsaana. Ja oli pakko lisätä tuo ennnen kuva, kun ryhdyin muistelemaan lähtötilannetta. En olis sillon ajatellu, että piha näyttää “jo” neljän vuoden päästä näin valmiilta puineen päivineen.

  3. MS

    18 July

    Vautsi! Tässä piha miun makuun 🙂 Ei kyllä uskoisi noin “nuoreksi pihaksi”, olet saanut hienosti rehevöitettyä ja luotua tunnelmaa pihaanne.

    • Kaisa

      18 July

      Kiitos! Tykkään juuri ite semmosesta vanhemman pihan tunnusta, mitä oon tavotellu. Puita ja kivetyksiä sammaloituneiden rakosten kera. Asiaa edesauttoi myös vanhalta pihalta jaetut perennat eli kaikkia ei ole tarvinnut kasvattaa minikokoisesta taimesta.

  4. Ihana puutarha, ja varsinkin tuo perennapenkki<3 Oma siirtolapuutarhapalsta kaipailisi kovasti sitä oman käden jälkeä ja näistä kuvista on hyvä ammentaa inspiraatiota kyseiseen projektiin!

  5. Nyt vasta löysin tämänkin. Kaunis, taiten ja harkiten tehty piha erilaisine alueineen! Perennat ryhmitelty kauniisti ja kukoistavat suurina. Lapsen kanssa varmasti ihan huippupaikka. Sain inspistä, kiitos

    • Kaisa

      24 August

      Huippua, ole hyvä! Ja kiva, kun tykkäät. 🙂 On kyllä ihan mainio ollut pieni oma piha muksun kanssa, kun saa vaikkapa helteellä pikku altaan viritettyä ilman, että tarttee lähteä mihinkään kauemmas.

Your email address will not be published. Required fields are marked *