DIY BABY FALL CLOTHES

DIY baby clothes No home without you blog (3 of 5)DIY baby clothes No home without you blog (1 of 5)

Joulu tulla puksuttaa eli kohta tulee vuosi täyteen yhteistä taivalta ompelukoneen kanssa. On kyllä maksanut moneen otteeseen itsensä takaisin tämä masiina. Viimeksi ompelin vauvalle sopivan vuorellisen kollegepuvun Ottobren (4/2015) kaavalla vähän materiaaleja vaihdellen.

Vuori tuli tehtyä kahteen kertaan: ensin peilikuvana ja pienen hermoromahduksen jälkeen toisella yrittämällä oikein. Myös hupun kiinnittämisen kanssa suoritin kokeilevaa soveltamista ja aivan hyvä tuli (tosin useamman purkamisen ja uusintaoton jälkeen)! Eli ei kannata näiden vähän kimurantimpien ompeluksien kanssa juuttua liikaa ohjeeseen, mikäli se tuntuu heprealta, vaan rohkeasti pähkäillä itse, mikä voisi toimia ja kokeilla menemään. Moni ompelus olisi jäänyt itselläkin valmistumatta ilman tätä tekniikkaa. Kaava pohjaksi, ohjeet osviitaksi ja luovuus valloilleen.

DIY baby clothes No home without you blog (5 of 5)

Tämän syksyn väriteema on selvästi ollut puuterinen persikka ja koralli, mikä on sinänsä aika kätevää. Tämän aiemman postauksen vaatteet ja erityisesti nuo puuvillatumput passaavat niin mainiosti tämänkin puvun kanssa. Huppuosan nappi löytyi omasta takaa, tästä värikkäästä kasasta.

DIY baby clothes No home without you blogDIY baby clothes No home without you blog (2 of 3)

It’s soon Christmas which means I’ve owned a sewing machine now almost a year. That machine has totally paid itself back many times! This time I sewed a baby one piece with Ottobre pattern (4/2015) and knitted some matching hat and wool socks.


  1. Siru

    9 November

    Tuo koralli kyllä tuo sopivasti särmää asuihin!

    Olisiko jotain hyviä vinkkejä ompelukoneen ostoon? Nykyiset taidot riittää lähinnä verhojen ompeluun, mutta kiinnostaisi kyllä kokeilla jotain muutakin. Oman ompelukoneen olen päättänyt hankkia, mutta en vain tiedä millainen kannattaisi hankkia. Kovin paljoa en ole koneesta valmis maksamaan, koska lopulta ompeleminen saattaa jäädä niihin verhoihin… Mutta mihin kannattaa kiinnittää huomiota konetta ostaessa?

    • Kaisa

      20 November

      No näin vuoden kokemuksella haluaisin itse tästä nykyisestä koneestani ainakin seuraavat ominaisuudet säilyttää: huolitteleva ommel (eli että siksakkaa ja tekee suoran samaan aikaan, ei tarvitse kahdesti ommella samaa sisäsaumaa ja etenkin, jos ei omista saumuria), portaaton nopeuden säätö (voi ommella juuri sopivalla vauhdilla, kulmissa hitaammin ja pitkät suorat pamautella täysillä) ja ompelu ilman jalkasäädintä eli voi siitä koneen etuosasta nappulasta laittaa masiinan käyntiin ja samoin sammuttaa. Merkkien välisistä eroista tms. ei ole kokemusta, mutta _todella_ vähän tulee käytettyä mitään erikoisompeleita. Ne on ihan hauskoja olla, mutta ei mitenkään välttämättömiä.

  2. Heini

    9 November

    Ihanat! Olen kanssa päässyt pienesti ompelun ja neulomisen makuun vauvan myötä, tällä hetkellä työn alla neuletakki. Löytyykö tuohon pipoon (edes suuntaa antavaa) ohjetta jostain? Omat skillsit ei ihan vielä riitä siihen, että taikoisin tuommosen vapaalla kädellä 🙂

    • Kaisa

      20 November

      Oi. <3 Pikkuruiset neuletakit on ihania! Tuo oli päästä tempastu, eli ei kyllä valitettavasti löydy. :/ Voin toki laittaa mietintämyssyyn, josko laittaisin tuosta ohjeen tänne blogiin!

  3. Laura R.

    9 November

    Ihana haalari, en kestä! Osaiskohan sitä itekin duunailla tuollaisen… Ja miten söpö malli <3

    • Kaisa

      20 November

      Osaat osaat, seuraat vaan tiiviisti OB:n neuvoja! 🙂

  4. Anne

    9 November

    Mun on pitänyt myös jo jonkin aikaa toteuttaa toi OB:n haalari! Saisinkohan tästä inspiroituneena edes kaavat piirrettyä tässä viikon aikana 🙂

    • Kaisa

      20 November

      Saitko?? 🙂 Joko on valmista?

  5. Ihan mielettömän kaunis asu! Tuo haalari on tosi veikeä. Miksi, oi miksi Suomessa myydään liikaa tylsiä vauvanvaatteita.

    • Kaisa

      20 November

      Kiitos! Onneksi on muutamia ihania kotimaisia brändejä, jotka pelastavat tilannetta! Mutta itse ompelemella saa sitten vielä ihan juuri semmoista, kuin haluaa.

  6. Emmi

    10 November

    Aivan ihania! Olispa itelläkin ompelukone, tekisin kummipojalle vaatteita. Ja mun on pakko saada tietää mistä noita korallinvärisiä lankoja saa?!

    • Kaisa

      20 November

      Vyötteen olen jo ennättänyt hukata/tuhota, mutta merkki löytyi kuvamuistin avulla pienen googlettelun jälkeen, elikä jos koitat hakusanaa schachenmayr coral, niin joku nuista. Tuolla brändillä näyttäisi olevan koko joukko koralleja lankoja! Omani hamstrasin kesälomareissulla Turun saaristossa olevasta pienestä putiikista.

  7. Kiki

    11 November

    Voi nainen kun olet taitava! Kaisa, olen kateellinen taidoistasi! Jokohan sitä minäkin uskaltaisin kokeilla jotain vähän vaikeampaa…

    • Kaisa

      20 November

      No kyllä uskallat! Joka kerta kun teet, olet edelliskertaa parempi! <3

Your email address will not be published. Required fields are marked *