Yhteistyö Helsingin kaupunginkirjaston Kaupunkiverstaan kanssa

Viikonlopun kirpputorit on kirppuiltu ja kotiin palattiin huomattavasti kepeämpien Ikea-säkkien kera. Kiitos kaikille kuormaani helpottaneille shoppailijoille sekä printtien pläräilijöille, oli mukavaa saada kuvista niin kivaa palautetta! Loput julisteet on myös tarkoitus pistää lihoiksi, eli blogiin on tulossa aivan lähiaikoina aiheesta lisäinformaatiota. Varauksia saa tehdä sähköpostiin, mikäli jokin printti jäi erityisesti mieleen.

Joku ehkä jo huomasikin, että viime postauksessa vilahtanut kettuperhe on löytänyt tiensä julisteiden lisäksi myös meidän sohvalle! Kiitos Helsingin kaupunginkirjaston, pääsin kokeilemaan männä torstaina Kaupunkiverstaan vinyylileikkuria ja painamaan meille vielä yhden koristetyynynpäällisen lisää. Niistä kun tuntuu olevan jatkuvaa pulaa. Köhköh.

Verstaan ammattilaisvinyylileikkuristit olivat ensikertalaisen tukena koko prosessin ajan. Ketut muunneettin ensin koneella leikkuukuntoon ja printattiin ulos kuvan masiinalla joustavalle vinyylilevylle. Sen jälkeen sain nyhtää ylimääräiset mustat osat pinsetein irti.

Vähän lämmintä prässiä päälle ja vola! Painatus oli valmis! No, täytyy totuuden nimissä todeta, ettei kuva meinannut ensi alkuun tarttua laisinkaan, vaikka ohjeiden mukaisesti olin tuonut paikan päälle luonnonkuiduista valmistettua materiaalia (100 % puuvillaa). Taisi olla Ikean tyynynpäällisessä jokin pinnoite tai kangas muuten vain vähän turhan jykevää tähän hommaan. Sitkeä kuumottaminen tuotti lopulta tulosta ja sain päällisestä toimivan pelin meidän sohvan koristukseksi.

Kaupunkiverstas sijaitsee Helsingin keskustassa Lasipalatsissa ja siellä voi vinyylileikkurin lisäksi käydä toteuttamassa omia projektejaan mm. saumurilla, videoeditorilla, grafiikkapisteellä, VHS-DVD muuntimella tai häkellyttävällä 3D-tulostimella. Lisätietoja systeemistä löytyy täältä.

Suuntaan Kaupunkiverstaalle toistamiseen ensi torstaina DIY-värkkäilyyn ja blogikirjoittamiseen liittyvään tapahtumaan, jossa pääsen pälpättämään bloggaamisesta, käsillä tekemisestä ja muista aiheeseen liittyvistä kiperistäkin kysymyksistä. Keskustelutilaisuus järjestetään 10.4. kello 17-19 ja paikan päälle voi tulla kaikki kynnelle kykenevät. Mukana on myös Outi Les Pyy -blogin Outi Pyy. Ehkä nähdään siellä! 🙂

I had the opportunity to try a vinyl cutter and a heat press in Helsinki city library’s Urban Workshop last Thursday. I chose to press a fox family to a white Ikea cushion cover. It was the same trio you may already saw in my latest post in one of my posters.

The Urban Workshop is located in the Helsinki city center in Lasipalatsi. The idea of the concept is to offer a place for active citizens to test and try out their ideas. In addition to vinyl cutter, you can reserve ie. a graphics workstation, a VHS-DVD converter or a 3D printer for a couple of ours for your projects. More information can be found here.

26 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *