READING

WINTER TABLE SETTING – TALVEN TUNNELMAA RUOK...

WINTER TABLE SETTING – TALVEN TUNNELMAA RUOKAPÖYDÄSSÄ

“On hanget korkeat nietokset…” Näin harhaanjohtavan viirin ripustin ikkunaamme viime viikonloppuna. Ei nimittäin ihan vielä voida täällä etelässä puhua nietoksista, vaikka ensilumi taivaalta jo pyryttikin pihamaan valkoiseksi. Kyseinen vanerikapistus löytyi Taikin joulumyyjäisistä ja passasi pituudeltaan kuin nakutettu ruokapöydän yläuolella olevaan ikkunaan.

Näistä purkeista kerkesin kertoilemaan jo edellisessä postauksessa. Ruokapöytään tuli kaunis tunnelma muutaman käytetyn hillo- ja kastikepurnukan avulla. Totesin, ettie kirkas lasi vaadi välttämättä erillisiä koristuksia, vaan toimii kauniisti sellaisenaan pienen tuikkukynttilän kera.

Ikkunassa oli alunperin vain vaneriviiri, joka sai hyvin pian seurakseen viimejouluisen Marimekon lahjapaperista askarrellun nauhan. Lopulta hurahdin viiripäissäni liimailemaan lisää paperia ja sekoitin joukkoon muutaman joulupallon näiden ihastuttavien Petra Bindelin valokuvien inspiroimana.

Ensilumen mukanaan tuoma talvinen luonnonvalo oli kaunis niin kauan kuin sitä lystiä kesti. On hieman vähissä nämä valon pilkahduset näin sydäntalvella. Tunnelma vaihtui ihan hetkessä kynttilänhämyiseksi.

I made a winter table setting inspired by these lovely pictures of Petra Pindel.


  1. NAKU

    10 December

    Kaunista!

  2. S U N - na

    10 December

    Aivan ihanaa ja kaunista! Oih ja voih! Tule joulu kultainen:)

  3. Heidi

    10 December

    todella kaunista!

  4. Vekarus

    10 December

    Niin kaunista! Ihana tunnelma!

  5. Silja Maaria

    10 December

    Ihania nuo viirit! Niin söpöjä, pieniä. Jotenkin hymyilyttää, että ollaankin satuttu TAIKin myyjäisissä ropojemme kanssa samoille kojuille. 😉 Mulla on tuo sama betoni-kuparikynttilänjalka ja vanerisia kolmio-joulukoristeita.

    • Kaisa NHWY

      16 December

      Kiitti! 🙂 Hahaa, joo siellä on ollu useampikin blogien takana pyörivä samaan aikaan. 🙂 Hienot ostokset. 😉

  6. Mistä nuo punertavakullanhohtoiset tuikkukipot on hankittu? Ne on nimittäin ihanat! Awws! 🙂

    • Kaisa NHWY

      16 December

      Kiitos! 🙂 Lyötyivät Lagerhausista viime Tukholman reissulla.

  7. Esmeralda

    10 December

    Voi, miten kaunista! Tykkään hurjasti tästä neutraalista väripaletista. Rauhallista ja juhlavaa. Ihanaa!!

    • Kaisa NHWY

      16 December

      Kiitos Essi! 🙂 Itseäkin miellyttää tällä hetkellä nämä seeseteiset tunnelmat.

  8. tttintti

    10 December

    Tosi kaunista! Ihanan rauhallinen ja puhdas tunnelma tulee, ei tosiaan aina tarvitse olla punaista tai muita perinteisiä joulunvärejä!

    • Kaisa NHWY

      16 December

      Niimpä! Tänä jouluna mennään kohtuullisen neutraalilla tunnelmalla, muutamaa poikkeuskoristusta lukuunottamatta. 🙂 Ettei ihan vallan liian harmoniseksi menisi. 😉

  9. Oi ei miten kaunista TAAS kerran! Nuo viirisommitelmat ikkunassa ovat upeat! Voisin tuijotella näitä kuvia vaikka miten pitkään! Kiitos siis ihanasta inspiraatiosta jälleen kerran! <3

    • Kaisa NHWY

      16 December

      Voi kiitos, ihanasti sanottu. <3 Kiitos itsellesi kivasti kommentista.

  10. Johanna

    10 December

    Ihanan tunnelmallinen ja kaunis kattaus!

  11. ibb

    10 December

    So nice….

  12. Aivan ihana kattaus!!! ♥ Ja tuo paperipallo on niin kaunis, kuin lumipallo. Mä taidan tänä jouluna hukkua paperipalloihin, niitä on huomaamatta tullut kerättyä iso kasa 😀

    • Kaisa NHWY

      16 December

      Kiitos Jenni! Heii miten sää saat tuommosen syrämmen tehtyä? Oon monilla ihastellu. 🙂 Mää laitoin just kesän jäljiltä paperipallot pakettiin, mutta tuon yhden valkoisen jätin vielä pyörimään kattaukseen. 🙂

  13. Nipsu

    11 December

    Voi kun on UPEA kattaus.
    Mielettömän tunnelmallista….

  14. Anonymous

    11 December

    Todella kaunis kattaus!

  15. Kirsi Huovinen

    11 December

    Todella kaunista!

    • Kaisa NHWY

      16 December

      Kiitos! Tunnistinkin sinut kuvan perusteella, sen verta samaa näköä on siskosi kanssa. 😉

  16. Upea kattaus!
    Eksyin blogiisi ja jäin kyllä heti koukkuun:)

  17. Onpa kerrassaan kaunis kattaus, tuohon juhlapöytään istahtaisi mielellään itsekin 🙂 ja tuo viiri-ikkuna näyttää aivan mahtavalta!

    • Kaisa NHWY

      16 December

      Kiitos! Viiri-ikkuna on mukava piristys. :)) Kehystää kivasti ruokapöytää.

  18. Taru

    12 December

    Kaunista kaunista Kaisa! 🙂

  19. Helena

    12 December

    Ihana kattaus! Oletko ostanut nuo betoniset kynttilänjalat/tuikkukupit jostain vai tehnyt itse? Ihastelin myös isoa lamppua.. Kävin itse tänään hakemassa Clas Ohlsonilta vastaavanlaisia polttimoita ja parikin eri väristä johtoa (kannattaa oikeasti käydä tutustumassa valikoimaan, jos et ole sitä jo tehnyt!). 🙂 Kiitos inspiraatiosta. 🙂 Terveisiä Tassumiehelle!

    • Kaisa NHWY

      16 December

      Nuista en ole tehnyt kumpaakaan itse, mutta ne on käsin tehty molemmat. Isomman pötkylän olen saanut lahjaksi sukulaiselta ja pienemmän kotiutuin vastikään Taikin joulumyyjäisistä. Tuo polttimo on juurikin Clasulta haettu. 🙂 Eli valikoima on noteerattu täälläkin. 😉 Ole hyvä ja välitän terkut rapsutusten kera!

  20. Sofie

    12 December

    Kaunis kattaus, upeita yksityiskohtia!

  21. MS Ordinary

    12 December

    Tosi kaunista! 🙂 tykkään noista viirinauhoista.

    • Kaisa NHWY

      16 December

      Kiitti! Ja niin helppo ja nopsa tehdä! Lahjapaperia siimaan ja nastoilla kiinni.

  22. piipadoo

    12 December

    Voi että miten kaunista!

    -Paula

  23. Hennis

    13 December

    Onpa kaunista! Mulla on pyörinyt pari pakettia tuommosia pieniä palloja tuossa pöydällä enkä ole jaksanut niihin lankoja värkätä, jotta olisivat kuuseen asti päässeet. Nythän mie taidanki ottaa Happy Joen kainaloon ja värkätäkki ne ketjuksi! Kiitos <3

    • Kaisa NHWY

      16 December

      Hienot olivat livenä! 🙂 <3 Kuten koko muukin koti. Muutama räpsy tulossa blogiin tuota pikaa. 😉

  24. aino

    17 December

    Hei! Mistä on kotoisin sivupöydällä oleva hauska laatta, jossa on kaksi hahmoa?

    • Kaisa NHWY

      27 December

      Moikka! Laatta löytyi Tigerista jokunen aika sitten.

  25. Marja

    26 December

    Siis apua miten kaunis kauttaus kaikkineen! Unohduin ties kuinka pitkäksi aikaa tuijottamaan kauniita kuviasi 🙂 Miten en ole blogiasi aiemmin löytänyt?! Nyt lisäsin samantien linkkilistalleni!

    • Marja

      26 December

      Niin ja siis mistäköhän tuollaisia betonisia kruunukynttilänjalkoja löytäisi? Siis tuo missä kuparin sävyäkin mukana… aivan mielettömän kaunis!!

    • Kaisa NHWY

      27 December

      🙂 Ihana kuulla! Kynttilänjalka löytyi Taikin tämän talven joulumyyjäisistä. Se on kyllä ollut niin kiva pöydän piristys/komistus.

  26. Anonymous

    5 January

    Moi! Ihana ja inspiroiva blogi sinulla, kiitos siitä! Ruokapöydästä haluaisin tiedustella. Itselläkin haaveissa Hayn loop jalat joihin itse hommaisin pöytälevyn. Jalkojen mallin vuoksi lähinnä mietityttää kuinka pitkä pöytälevyn pitäisi olla, jotta kolme tuolia mahtuisi tuolla tavalla rinnakkain. MInkä kokoinen teidän pöytä on? Mahtuuko siihen ‘mukavasti’ 3 tuolia molemmin puolin? Päätyihin en haluaisi tuoleja laittaa. 🙂

    • Kaisa NHWY

      5 January

      Moikka! Ja kiitos! 🙂 Meidän pöytälevy on 90×190 ja mielestäni mahtuu mukavasti kolme tuolia rinnakkain. Kaksimetrisellä ei ainakaan tule tiukkaa!

Your email address will not be published. Required fields are marked *