WE LOVE YOU // ME TYKÄTÄÄN SUSTA!



Kettukarkin Maire keksi meidän haastekattaukselle hyvän nimen: Me tykätään susta! Päästiin eilen muutaman muun bloggaajan kanssa suunnittelemaan kesäisiä pöydällisiä Iittalan, Arabian ja Finlaysonin tuotteilla. Pienehkön motivoivan aikapaineen alla syntyneet kokonaisuudet aiotaan rakentaa toukokuun ajaksi Iittalan myymälöihin eri puolille Suomea.

Meidän tiimissä oli minun lisäksi Maire Kettukarkki-blogista ja Pinjacoladan Pinja. Tytöt keksivät laittaa pitkän puisen Vitriinin kattausaluseksi sillä välin kun minä eläydyin floristin rooliin.


Tässä vielä muut kattausinspiraatiot:

1) Sivistynyt vappulounas kahden pariskunnan kesken (blogit: Avec Sofie & Polka Dots)

2) Heleän väriset lastenkutsut (blogit: Hunajaista ja Mami Go Go).

3) Tuoreita yrttejä ja räiskyvää juhlintaa (blogit: Cirkus ja Avaruusasema)

Käytiin samassa yhteydessä tutustumassa myös Arabian keramiikkatehtaaseen. Tiesittekö, että joidenkin kulhojen ja kuppien kuviot tehdään vanhan liiton siirtokuvilla? Mahtavaa! Kysyin meneekö paljon ryttyyn – kuulema menee, sillä homma on piirun tarkkaa ja ilmakuplat täytyy saada tasoiteltua pois. Astiat menevät tämän jälkeen vielä lasituksen kautta polttouuniin, joten ne kestävät kuvasta huolimatta uunissa, pesukoneessa ja pakkasessa.


Näistä tehdään…

…näitä:

Nämä ei mennyt putkeen.

Korvattomat Teema-kupit ovat hyötykäytössä merkkausnappuloina.

Tilaisuus järjestettiin uusien Finlaysonin ja Arabian yhteistyönä toteutettujen Havaji-henkisten Lei-astioiden  ympärille. Ne passaavat kyllä kauniisti kesätunnelmiin, mutta täytyy sanoa, että silmät jäivät silti selvästi tiukemmin kiinni Memories-sarjan yksilöhin (erityisesti tuohon kannelliseen Ekholm-purkkiin)  ja mustavalkoisiin Piilopaikka-astioihin.




  1. Joanna

    19 April

    Hyviä kuvia sait napattu kivasta illasta 🙂 Oli hauska nähdä.
    Vastasit juurikin sitä kuvaa jonka olin blogisi perusteella sinusta saanut <3 Kivaa viikonloppua!

    • Kaisa NHWY

      21 April

      Kiitos! Ja mukava kuulla! 😀 Itse hirveän hankala arvioida, minkälaisen kuvan täällä luonteestaan antaa. Ihanaa viikonloppua myös sinne!

  2. Nina

    19 April

    Kiva postaus! Memories sarja oli uutta minulle, tosi hieno!
    Kiitos vinkistä! Kattauskin oli hieno! 🙂

    • Kaisa NHWY

      21 April

      Joo se on kyllä jotenki ihan hullun ihana. Tällä kertaa aion kuitenkin malttaa mieleni ja vaan ihastella niitä. 🙂

  3. Aada

    19 April

    Kauniita kattauksia ja noi piilopaikka- astiat on tosi veikeitä. 🙂

    Mukavaa viikonloppua!

    • Kaisa NHWY

      21 April

      Ne on hauskoja! Onneksi meillä on jo liikaa kuppeja, joten säästyy rahat. Ovat kyllä todella himottavia. 🙂

  4. Onpa kesäisiä, ihania kattauksia! Uuuuh… tuo Memories-sarja… osuu ja uppoaa.

    Varmasti mielenkiintoista päästä tutustumaan keramiikkatehtaaseen!

    • Kaisa NHWY

      21 April

      Oli kyllä tosi mielenkiintoista. Erityisesti se kaikki käsintekemisen määrä ihmetytti. Jotenkin odotin, että kaikki tulevat nykyään liukuhihnalta, mutta astioita tosiaan viimeistellään käsityönä.

  5. Vilhelmiina

    19 April

    Ihania kattauksia, niin kaunista!! Kuvat inspiroi miten ihanaa olisi taas päästä järjestämään juhlia. 🙂

    • Kaisa NHWY

      21 April

      Tuolla heräsi kyllä juurikin tuommoinen tunne! Olen vähän huono ollut kattauksissa, mutta jospa tilanne tänä tulevana kesänä vähän korjaantuisi tämän innoittamana.

  6. Tiinaa

    19 April

    TOsi ihania kattauksia!!

    http://inspirationmania.blogspot.fi/

  7. Rea H

    19 April

    vaude!

  8. Annika

    20 April

    Vitsi miten suloisia kattauksia! Heti aloin suunnitella, millaisen kattauksen voisin järjestää ensi viikolla, kun kaverit tulevat meille syömään. 🙂

    • Kaisa NHWY

      21 April

      Kivaa! Hyvä, jos sait inspiraatiota näistä. 🙂 Mukavia juhlia!

  9. piitzi

    21 April

    Toi teidän kattaus on kyl paras näistä! =D Ton mukin mä haluisin tuosta vika kuvasta…ihana.

Your email address will not be published. Required fields are marked *