VILLASUKAN OHJE FOR DUMMIES

EDIT 14.11.2013 Uusi petrattu ja perinteisempi ohje blogissa täällä VILLASUKAN OHJE 2013 JA TAKUUVARMA KANTAPÄÄ

Kaipasin itse tänä syksynä villasukan ohjetta for dummies -muodossa, mutta en onnistunut sellaista löytämään. Aloitin neulomisurani vain muutama viikko sitten vailla minkäänlaista sanaston tai tekniikan hallintaa. Tein tämän ohjeen oppimistani asioista,  todella yksityiskohtaisesti – aloittelijalta toiselle. Videoin samalla koko urakan, toivottasti jollekin on siitä hyötyä.

Käytössäni on 3,5:n paksuisia puikkoja ja ohuehkoa villalankaa (käypiä esim. Nalle ja 7 Veljestä).

Opin/sovelsin osittain vahingossa valtavirtaa harvinaisemman tyylin tehdä silmukoita. Tämä on osoittaunut todella helpoksi ja nopeaksi tavaksi.

EDIT 18.12.2012 Nämä silmukat toimivat vain tässä sukkaohjeessa. Olen yhdistellyt eri silmukantekotyylejä hieman luovasti, joten oikeat ja kiertäen nurjat silmukat (+ oikein tehdyt kavennukset) eivät välttämättä kierry oikein muissa neuleohjeissa.  

EDIT 14.11.2013 Uusi petrattu ja perinteisempi ohje blogissa täällä VILLASUKAN OHJE 2013 JA TAKUUVARMA KANTAPÄÄ

VILLASUKAN VARSI 



1. Kääri lankaa kerästä vajaa puoli metriä ja tee yksi vetosilmukka.

2. Laita kaksi sukkapuikkoa sen läpi ja aloita muiden silmukoiden luonti. Naisten perussukkaan tarvitaan 48 silmukkaa (12 jokaiselle puikolle) ja miesten 56 (14 jokaiselle puikolle). Erotan jatkossa naisten ja miesten silmukkamäärät laittamalla miesten sukan silmukkamäärän sulkeisiin.

3. Kun kahden puikon ympärillä on yhteensä 48(56) valmista silmukkaa, jaa ne tasan neljälle puikolle.

Aloita varren joustinneulos heti ensimmäisestä kierroksesta. Neulo vuoronperään kaksi oikeaa kiertäen, kaksi nurjaa. Itse saan tasaisen kaunista jälkeä aikaan tällä yhdistelmällä (perinteisesti ohjeissa varsi neulotaan kaksi oikein, kaksi nurin tai kaksi oikein kiertäen, kaksi nurin kiertäen).

Jatka kierroksia niin pitkään, kun varsi on mielestäsi riittävän pitkä. Varmista, että lopetat varren viimeisen kierroksen samaan kohtaan, missä aloitusnaru roikkuu varren toisessa päässä.

VILLASUKAN KANTÄPÄÄ

1. Neulo seuraavan kierroksen ensimmäisen puikon silmukat edellisen puikon silmukoiden jatkoksi samalla varren joustinneuleella. Näin yhdelle puikolle saadaan 24(28) silmukkaa kantalappua varten.

2. Käännä työ. Jätä ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo loput silmukat nurjaa kiertäen. Käännä työ, jätä ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo loput silmukat oikeaa kiertäen. Tätä kahden rivin yhdistelmää neulotaan yhteensä 11(13) kierrosta. Neulomatta jääneistä silmukoista muodostuu kantalapun reunaan selkeä silmukkaketju. Jotta silmukkaketju onnistuu, langan täytyy olla oikeassa kohtaa pudotettaessa silmukkaa puikolle.

3. Jatka lapun viimeinen 12.(14.) kierros samaan tapaan – jätä ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo loput kiertäen nurin. Käännä työ, jätä ensimmäinen silmukka neulomatta, mutta neulo sen jälkeen vain 14(17) kiertäen oikein. Oikealla puikolla on nyt 15 silmukkaa ja vasemmalle puikolle jää siis vielä 9(10) silmukkaa neulomatta.

4. Tee ylivetokavennus. Nosta vasemmalta puikolta yksi silmukka neulomatta, neulo yksi oikein ja nosta neulomatta jätetty silmukka neulotun yli. Käännä työ. Jätä ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo 6(8) kiertäen nurin ja tee kavennus neulomalla kaksi seuraavaa silmukkaa nurin yhteen.

5. Käännä työ. Varmista, että keskipuikolla on nyt 8(10) silmukkaa. Tämä keskipuikon määrä pysyy koko kantapään kavennuksen ajan samana. Jätä ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo 6(8) kiertäen oikein ja tee ylivetokavennus. Käännä työ. Jätä ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo 6(8) kiertäen nurin ja neulo kaksi nurin yhteen.

6. Toista kohtaa 5 niin kauan, että reunapuikkojen silmukat loppuvat.

7. Jaa lopuksi keskipuikon silmukat kahdelle puikolle 4+4(5+5) > katso alempana oleva piirros.

8. Poimi kantalapun reunojen silmukkajonot puikolle molemmin puolin. Poimi lopuksi vielä 1-2 ylimääräistä silmukkaa varren alaosasta, jotta tähän ei jää reikää.

9. Seuraavaksi neulotaan kierros ympäri, jolloin kaikki puikot otetaan jälleen mukaan. Neulo reunapuikon silmukat suoraan edelliselle puikolle nurin. Neulo molemmat jalkapöydän puikot nurin kiertän ja reunapuikko jälleen normaalisti nurin. Neulo lopuksi 4(5) viimeistä silmukkaa suoraan reunapuikolle nurin kiertäen. (Normaaleista sukkaohjeista poiketen neulon siis tämän kierroksen kokonaan nurin, koska käsiala on silloin luonnostaan tiukempaa.)



VILLASUKAN KIILAKAVENNUKSET + JALKAPÖYTÄ



1. Koska kantapää kiinnitettiin nurjalla, työ käännetään ja aletaan neuloa oikeaa. Nosta käännöksen vuoksi ensimmäinen silmukka neulomatta.

2. Neulo oikeanpuolimmainen puikko (vihreät nuolet) oikeaa kahta silmukkaa vaille valmiiksi. Tee näillä puikon kahdella viimeisellä silmukalla ylivetokavennus oikein (vihreä ruksi).

3. Neulo jalkapöydän puikot normaalisti oikein. Näillä puikoilla ei tehdä kavennuksia ollenkaan.

4. Neulo vasemmanpuoleisen puikon kaksi ensimmäistä silmukkaa oiken yhteen (keltainen ruksi). Jatka puikon loput silmukat normaalisti oikein.

5. Neulo yksi välikerros oikeaa. Toista kohdat 2.-4. Neulo kaksi välikerrosta oikeaa. Toista taas kohdat 2.-4. Neulo kolme välikerrosta oikeaa. Jatka näin lisäämällä jokaisen kavennuskierroksen jälkeen yksi välikerros lisää, kunnes sivupuikoilla on 12(14) silmukkaa.

6. Kun puikolla on sama määrä silmukoita, jatka neulomalla kaikilla puikoilla oikeaa, kunnes pikkuvarvas peittyy.

VILLASUKAN KÄRKIKAVENNUS

1. Aloita kärkikavennukset neulomalla jokaisen puikon keskeltä ja lopusta kaksi oikein yhteen. Naisten sukassa tarkoittaa siis ensimmäisellä kavennuskierroksella 4 oikein, 2 yhteen, 4 oikein, 2 yhteen. Miesten sukassa puolestaan 5 oikein, 2 yhteen, 5 oikein, 2 yhteen. Neulo sen jälkeen 4(5) välikerrosta oikein.

2. Tee uusi kavennuskierros neulomalla jälleen puikon keskeltä ja lopusta kaksi oikein yhteen (naisten sukat: 3 o, 2 yhteen, 3 o, 2 yhteen; miesten sukat: 4 o, 2 yhteen, 4 o, 2 yhteen). Neulo sen jälkeen 3(4) välikerrosta oikein.

3. Jatka samalla logiikalla, kunnes jäljellä on 8 silmukkaa (2 per puikko). Katkaiset lanka ja vedä se silmukoiden läpi.

4. Päättele langat ja höyrytä sukan sileät osat halutessasi silitysraudalla. Voit myös vetäistä sukan suoraan jalkaan!

VALMISTA TULI! 🙂

Beigen sukan lettimäisen kantapään saa ylläolevasta ohjeesta poiketen neulomalla kantalapun silmukat vuoroin kiertäen nurin, vuoroin normaalisti oikein.

Muita ohjeita löytyy mm. seuraavien linkkien takaa:
Silmukkakoulu
Villasukan kantapää / kolme ohjetta
Neulesukat / perinteinen ohje


  1. Nipsu

    5 December

    Voi kun olet ihana avulias aatu kun olet tälläisen tutoriaalin jaksanut tehdä!
    Toivottavasti moni rohkaistuisi ja tarttuisi puikkoihin tämän avustuksella 🙂

    Rauhaisaa itsenäisyyspäivänaikaan sinne!

    • Kaisa

      5 December

      Toivotaan! 🙂 Varsinkin tuota ihan alun opastusta olisin itse kaivannut hetki sitten, kun en tiennyt suorilta, mikä on vetosilmukka. 😀 Samoin sinne!

  2. Heidi Bon Bon

    5 December

    Vähän hassun oikean silmukan teet 🙂 Mä teen sen vaan niinkin yksinkertasesti, että laitan puikon silmukasta läpi etupuolelta ja vedän langan silmukan läpi. Saan itse neulottua oikeaa noin tosi nopeasti.

    Mutta sä oot ollut AHKERA!!! Voi tsiisus sun kanssas <3

    • Kaisa

      5 December

      Haha joo, bongasin jostain tommosen ohjeen netistä ja huomasin jälkikäteen, että useimmissa tehdään se erillä tavalla. Tuolla tyylillä viuhoo onneksi kans tosi nopeesti.

  3. Essi

    5 December

    Vau, mikä ohje!! Nyt ei kukaan voi enää vedota siihen, ettei villasukkaan löydy selkeitä ja yksityiskohtaisia ohjeita. 😀
    Itseltä villasukka tulee niin selkäytimestä, että olisi varmaan vaikea edes neuvoa, saati tehdä ohjeita. 🙂

    • Kaisa

      6 December

      Tämä olikin siksi hyvä tehdä uran tässä vaiheessa. 🙂 Paitsi voin sanoa, että tämän ohjeen teon jälkeen lähtee kyllä täälläkin ytimestä.

  4. Helena

    5 December

    Kiitos selkeästä ohjeesta! Tekisi mieli heti testata, mutta tästä huushollista ei valitettavasti taida entuudestaan löytyä puikkoja taikka lankaa. :/ Ehdottomasti tulen käyttämään ohjettasi, vaikka joudunkin sitä vasenkätisenä hieman vielä pähkäilemään. 🙂 Ihanaa Itsenäisyyspäivän odotusta koko perheelle! 🙂

    • Kaisa

      6 December

      Ole hyvä! 🙂 Mahtavaa, jos vaikuttaa äkkisilmäykseltä selkeältä. Samoin sinne, rauhallista itsenäisyyspäivää!

  5. Anonymous

    5 December

    Huikeeta! Oon kaivannu just tälläista tutoriaalia! Ehkäpä rohkaistun vihdoin ja viimein tarttumaan puikkoihin ja kutomaan sukat! Ihanaa itsenäisyyspäivää 🙂

    • Kaisa

      6 December

      Tartu! :)) Tällä ohjeella pitäisi onnistua. 🙂 Ja tuu kertomaan tänne, onnistuitko!

  6. Pinja

    5 December

    No huh sun kanssas! Tässähän on pakko ottaa sukkakutile puikoille viimeistään jouluna. Aika kovan työn olet tehnyt, kiitos!

    • Kaisa

      6 December

      <3 🙂 Ole hyvä, toivottavasti on apua.

  7. Anna-Mari

    5 December

    Onpas hyvät yksityiskohtaiset ohjeet, mutta, mutta… mikäs ihmeen silmukkatyyli tämä on? Ei ole ainaikaan suomalainen, eikä amerikkalainenkaan (jossa lankaa pidetään oikeassa kädessä) Mielenkiintoista… mutta pyytäisin, että älkää nyt hyvät ihmiset opetelko, tai ainakaan lapsillenne menkö opettamaan tällä tavalla tehtyä silmukkaa! (Siis kyllä, oikeanlaista neuletta silläkin saa aikaiseksi, mutta suomalainen neuletapa ei ole tuollainen.)

    Arvatkaa miten vaikeaa on opettaa tekstiilitöissä oppilaille erilaisia neuleita, jos lapset ovat oppineet tekemään silmukat kuka milläkin tavalla! Tässä videossa näkyy sekä oikea että nurja silmukka sillä perinteisellä suomalaisella tavalla (ilmeisesti sitten Norjasta peräisin?): http://www.youtube.com/watch?v=0DkwcejowiI Se on helpoin ja nopein tapa kunhan sen oppii. No ehkä nurjalle silmukalle on nopeampikin tapa jossa lanka on puikon edessä, mutta kuten tuossa videossa sanotaan, se on vaikeaa jos tekee joustinneuletta. Ja nimenomaan näin silmukat opetetaan koulussa.

    Itse sukan ohje on kyllä oikein pätevä. Sitten kun opettelee vielä vahvistetun kantapään, jossa oikeilla kerroksilla neulotaan joka toinen silmukka, ja joka toinen nostetaan neulomatta, tulee kestävämmät sukat. 🙂

    • Kaisa

      6 December

      Kyllä kyseessä on suomalainen tapa, Kaisan vantaalainen silmukka 😉 (mainitsinkin tuossa videon yläpuolella kyseessä olevan sovellettu versio). Koitin metsästää inspiraationi alkulähteitä ja tämä taisi ainakin olla yksi niistä: http://marinoma.vuodatus.net/page/nurinoikein.

      Mikä tärkeintä, tällä tavalla saa oikein hienot sukat aikaiseksi. En tiedä huomasitko, mutta postauksen lopusta löytyy linkkejä myös virallisempiin suomalaisiin ohjeisiin, jotka siis poikkeavat monilta osin tästä tutoriaalista = yhtä oikeaa tapaa ei taida ollakaan.

    • Anna-Mari

      9 December

      Ethän sinä näykään sormella vipsauttavan sitä lankaa puikolle myöhemmissä videoissa… katsoin sen ensimmäisen jossa näytät silmukat. Mutta teet kyllä silmukat vähän “takaperoisesti”. Eli neulot silmukoiden takareunat, kun niistä pitäisi neuloa etureunat. Mutta koska koukkaat langan puikolle alakautta, silmukka muodostuu puikolle takaperoisesti, jolloin seuraava kerroskin on neulottava silmukoiden takareunasta, ettei silmukka kierry. Joten näinhän voi neuloa, eikä neuleesta tule vääränlaista. Kaikki kavennukset yms pitää vaan sitten opetella myös tekemään omalla tyylillä, että neuleesta tulee oikeanlaista, ja on pidettävä huoli etteivät silmukta kierry, jos sitä ei halua.

      Mutta ihmettelin tuota kun neuvot miten tehdään kiertäen silmukat, ilmeisesti ajattelet kiertämisen jo tavallaan edellisellä kerroksella, se varsinainen kierto tulee kun neulot seuraavan kerroksen. Mutta jos ohjeessa käsketään neulomaan kerros kiertäen, se kierretty kerros tulee väärälle kerrokselle. Tuossa jossa neuvot oikein kiertämistä, sinun tyylilläsi pitäisi neuloa silmukan vasen reuna, eikä oikeaa reunaa, mutta lanka otetaan puikolle samalla tavalla kuin sinä tuossa teet. Sillä yleisesti opetetulla tyylillähän oikea silmukka neulotaan puikon päällipuolelta, silmukan oikeasta reunasta, ja lanka koukataan puikon takaa langan yläkautta oikealle puikolle (sinä neulot perussilmukan koukkaamalla alakautta langan). Vastaavasti jos halutaan kiertää silmukka, neulotaan silmukan vasen reuna, eli puikon takapuolella oleva reuna. (Erittäin hankalaa selittää, ja varmaan vielä vaikeampaa ymmärtää ilman kuvaa tai videota.)

      Nurjan silmukankin voi tehdä tuolla tavalla puikon päällä (hankalampi tapa, mutta esim. anoppini neuloo niin, hän onkin itseoppinut neuloja). Mutta. Kun olet neulonut oikean silmukan kuten teet perussilmukan, sinullahan on oikea silmukan reuna takana, ja vasen edessä. Kun neulot nurjan kuten näytät tuossa perusnurjan silmukkasi, silloin edellisen kerroksen silmukat kiertyvät… kun taas neuvomassasi kierretyssä silmukassa kiertyvät sekä edellisen kerroksen silmukat, että seuraavan, jos neulot oikean kerroksen taas samalla tavoin kuten teet perussilmukan… (tämä siis avoneuleena, ei suljettuna) Joten minä en nyt oikein päässyt perille tästä, miten olit asian ajatellut.

      Enpäs aiemmin huomannutkaan noita lisälinkkejä. Näköjään silmukkakoulussa neuvotaan neulomaan nurja puikon edessä eikä takana. Mutta muuten silmukat muodostuvat juuri niin kuin pitääkin, eli silmukan oikea reuna on puikon etupuolella ja vasen takana. Silloin oikeaa neuloessa neulotaan etureunasta, ja jos halutaan kiertää silmukka, se neulotaan takareunasta. (Molemmissa lanka koukataan puikolle yläkautta) Samoin nurja silmukka normaalina neulotaan silmukan oikeasta eli päällä olevasta reunasta (lanka kiepsautetaan yläkautta kuten teet normaalissa nurjassa silmukassasi, joko puikon edessä tai takana), ja kiertäen takana olevasta reunasta. Siis kierto tehdään edellisen kerroksen silmukoille, ja se, kiertyykö ne, riippuu siitä neulooko silmukan etu- vai takareunan.

      Eli tästähän siis seuraa se, että kantapään reunasta nostamasi silmukat eivät kierry (ja niidenhän juuri pitäisi kiertyä ettei jää löysäksi) vaan se seuraava kerros kiertyy. En kyllä ihan saa selvää tuosta kuvasta onko sukassasi niin, mutta ohjeittesi perusteella näin minusta on.

      Anteeksi nyt kun viilaan pilkkua, mutta olen juuri opettanut seiskaluokkalaisille sukan neulomista, joten tiedän mistä puhun. 😀 Siellä joku viuhtoo niin kummasti silmukat, että aika mielenkiintoista on opettaa kantapään ja kavennusten tekoa yms…

      Ja totta muuten, yhtä oikeaa tapaa ei ole, mutta jokaisessa tavassa pitää eri silmukat ja systeemit sopia keskenään, että neuleesta tulee sellainen kuin on tarkoitus. Ja kauniit sukathan sait aikaiseksi, sehän lienee pääasia!

      • Hannele

        12 January

        Juurikin kaltaisesi käsityönopettajan vuoksi en kansakoulun jälkeen kutimia käteeni suostunut ottamaan. Eli on “takaperoisesti” tai “väärin” tehty, jos ei tee teidän oppienne mukaan.
        Omalla käsityönopettajallani oli vielä ongelmana, että vasenkätinen kun olen, hän ei osannut minua opastaa, kun pidin kuulema kutimia vääripäin. Ehkä hänen mielestä, mutta minulle ne olivat kädessä juuri niin kuin pitää.
        Nyt olen 5-kymppinen ja tämän ohjeen avustuksella olen uskaltautunut ja suostunut ottamaan kutimet käteeni ja muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen se pirun kantapääkin onnistui ihan ok. Paitsi ehkä käsityöopettajan mielestä.
        Eikö kuitenkin pääasia ole, että yrittää ja tekee, kuin että joku pilkunviilaaja tappaa koko tahdon siihen yrittämiseenkin omalla pätemisellään. Miksi opettajat eivät osaa ajatella “outside of the box”?

    • Anonymous

      11 December

      No huh huh mikä käsityön opettajan vuodatus! Onko sillä pilkun viilaamisella nyt niin väliä, jos saa aikaan hyvät sukat? Tästä tulee mieleen oma kokemukseni ala-asteen aikaisista käsitöistä. Olin aina käsittämättömän huono neulomisessa ja silmukat tippuivat alvariinsa. Opettaja nöyryytti minua joka tunti koko luokan edessä ja ihmetteli kuinka voin olla niin huono. Jouduin istumaan hänen vieressään tunneilla, jotta hän näkisi kuinka epäonnistun. Virkkaamaan hän ei minua koskaan opettanut, kun en osannut neuloakaan. Opettelin aikuisena neulomaan itse ja saan aikaan nättiä jälkeä. Tarvitsin vain silmälasit. Näin ne kasvatuksen ammattilaiset osaavat kyllä juurruttaa sisään siemenen siitä, että ettei osaa, vaikka kyse olisi jostain aivan muusta.

      Tsemppiä Kaisa! Tykkään blogistasi kovasti!

    • Anna-Mari

      11 December

      Kuulehan anonyymi, en minä moiti Kaisan sukkia, ne ovat tosi hienot ja kauniiksihan minä niitä kehuin! Ei ole periaatteessa väliä miten sukat tekee jos saa aikaan hyvät sukat. Mutta sillä pilkun viilaamisella on väliä, jos laitetaan ohjeet kaikelle kansalle. Silloin pitää neuvoa oikein. Jos neulomisen perussilmukat ja käsitteet oppii väärin, on esimerkiksi lehtien neuleohjeiden tulkitseminen tosi vaikeaa. Kyllähän minä arvasin, että jos tähän puutun, tulee sanomista… mutta enpähän vaan voi olla puuttumatta. Pyydän nöyrimmästi anteeksi opettajan sieluani. Jos Kaisa pahoitit mielesi, anteeksi.

      Kamalaa jos anonyymin opettaja on nöyryyttänyt tuolla tavalla käsityötunnilla, se on ollut totaalisen väärin ja ilkeätä opettajalta! Jokaisen työstä on etsittävä ne hyvät asiat, ja kehuttava niistä, että oppilas saa onnistumisen tunteen, vaikka työssä olisikin virheitä.

      Ja sitä oppia soveltaen on pakko vielä lisätä, että Kaisan sukissa on tosi kauniin tasainen varsiresori, tuo kierretty silmukka tekee siihen hyvin kauniin pinnan. Muutenkin neulejälki on tasaista, kyllä sitä kelpaa esitellä. 🙂 Ja vielä lisää kehua yleisesti noiden ohjeiden tekemisestä, hirveä työ on tehty ja ohjeet ovat kauniit ja selkeät!

    • Kaisa

      11 December

      Olen tosiaan opetellut osan silmukoista jokseenkin merkillisesti, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistuin tällä tyylillä kutomaan ihan huiput sukat ja jämptit kantapäät. Sen tulin tänne jakamaan into pinkeänä “näin minä tämän räpelsin” -hengessä. En itse asiassa edes miettinyt koko asiaa yhtä sukkaparia pidemmälle. Ei tarvitse pyytää anteeksi, jokainen miettii näitä asioita vähän eri näkökulmasta. Jos teen jotain monimutkaisempaa, täytyy tarkastella tekniikat kertaalleen uudestaan. Kiitos huomioista!

      Mielestäni blogi on kuitenkin vapaa ja oikea arena tämmöiseen oman sovelluksen esittelyyn. Uskon, että jokainen lukija osaa tarkastella blogeissa esiteltyjä ohjeita sopivalla lähdekritiikillä varustettuna, etenkin kun mainitsin tämän olevan aloittelijan oma sovellus. En usko, että tuon virkkeen jälkeen kukaan uskaltaa jättää tätä tutoriaalia ainoaksi oppinuorakseen. 🙂 Toivon, että esimerkiksi kantapään tai kavennusten ohjeista joku löytäisi sen oman puuttuneen palasensa, minkä vuoksi homma on aikaisemmilla yrityksillä mennyt mönkään.

      Ja kiitos kehuista. 🙂 Paljon on purettu ja hammasta purtu, jotta käsiala on saatu perttiperfektionistia tyydyttävälle tasolle.

    • eilen tein

      12 December

      Hei pakko, yllättäen ihan vähän kommentoida 😀
      Mä oon siis muuten sveitsi ja kaikilla on hyviä kantoja (enkä siis edes näe että tässä kauheaa väittelyä käytäisiin ;), mutta Anna-Marin kommentti

      “Mutta sillä pilkun viilaamisella on väliä, jos laitetaan ohjeet kaikelle kansalle. Silloin pitää neuvoa oikein.”

      osui tietenkin arkaan paikkaan, kun kerta teen blogia jonka tärkeimpänä sisältönä näen juurikin itse kyhäämäni pienet tutoriaalit. Mulla ei ole mitään koulutusta käsitöiden tai ohjeiden tekoon. Mainitsen tämän myös blogissani. Ohjeissa on VARMASTI epätarkkuuksia. Niissä on myös VARMASTI juttuja jotka jättää taitavemman tekijän miettimään, että miksi sä hanne noin sen teet 🙂 Mutta silti, mä törkeästi suollan ilmoille ohjeitani. Teen ne parhaani mukaan, ja kirjoitan ne niinkuin olen itse jutut tehnyt (ja saanut itseäni tyydyttävän lopputuloksen).

      Enkä kyllä osaa nähdä tässä yhtään mitään väärää! Toki siis on tärkeä rehellisesti kertoa että en ole ammattilainen ja rahan pyytäminen ei-ammattimaisista ohjeista olisi myös varsin arvelluttavaa, mutta ei kai ilmaisen käsityöohjeen tai vinkkiviitosen jakaminen omassa blogissaan voi kenellekkään tehdä pahaa? No, paitsi ehkä aiheuttaa harmaita hiuksia käsityöopettajille 😀 Pahoittelut jos näin käy, se ei tietenkään ole tarkoitus 😀

      Mä iloitsen aina kun törmään toisissa blogeissa tutoriaaleihin, vaikka ne olis itselle tarpeettomiakin. Mun mielestä on ihana että ihmiset haluaa jakaa omia kokemuksiaan ja yrittää auttaa muita. Ja haukoin henkeäni Kaisa, kun näin sun sukkatutoriaalin. Omasta takaa tiedän että tuollaisen yksityiskohtaisen tutoriaalin tekeminen videoineen kaikkineen on kevyesti vaatinut aikaa vähintään työpäivän verran. Ja oon ihan satavarma että siitä on isosti apua monillemonille jotka yrittää selvitä hengissä siitä kantapäästä tai ylipäänsä löytää rohkeutta sukkien tekoon. Hienoutta!

      Et ehkä tarkoittanut Anna-Mari kommenttiasi kovinkaan voimakkaasti, enkä tässä siis mitenkään riehu, vaan ihan vaan innostuin tästä mun lempilapsesta taas vähän avautumaan 🙂 Ah, blogien parasta antia, ajatusten vuodatus! 🙂

    • Kaisa

      18 December

      Anna-Mari, tutustuin silmukkaoppiin vähän tarkemmin ja totta toriset, tekemäni silmukkatyypit eivät välttämättä toimi keskenään oikein muissa neuleohjeissa, sen verran paljon on sekoiteltu eri tyylejä. Laitoin asiasta tarkentavan lisähuomion silmukkavideon päälle. Olen tässä testaillut tuota perinteistä oikeaa ja voipi olla, että olen kääntänyt kelkkani. 😀

      Eilen tein, samaa mieltä! Ja kiitti tutoriaaleista, omasta mielestä juuri ne ovat blogien parasta antia (vuodattamisen lisäksi tietenkin). Ja joo aikaa tähän hieman taisi upota… :=]

      Anonyymi, aivan järkyttävältä kuulostaa tuo sinun kokemuksesi, onneksi et luopunut puikosta iäksi. Tulee mieleen suunnilleen ala-asteen pakkohiihtokilpailut.

  8. Anna-Mari

    5 December

    No eipä tuo linkki tuohon tullut, mutta Youtubeen hakusanaksi Norwegian purl, niin sieltä löytyy, se ensimmäinen vihreällä langalla neulova.

  9. Milena

    5 December

    Hyvänen aika mitkä ohjeet ja postaus! Oot tehny kyllä melkosen duunin noitten videoitten kanssa. täytyy sanoa että arvostan! nyt vaan itsekin kutomaan 🙂

    • Kaisa

      6 December

      Kiitos Milena! <3 Kommentti lämmittää näin muutaman videoäherrystunnin jälkeen.

  10. Anonymous

    6 December

    jes, mahtavaa! 😀 kiitos tästä ohjeesta! olen jo jonkin aikaa sitten päättänyt että nyt opettelen sen villasukan tekemisen ja juuri tällaista ohjetta olen kaivannutkin! toivottavasti tuolta lankakasasta löytyy vaan oikean kokoiset puikot ja langat että pääsen heti tänään aloittaan!

    -A-

    • Kaisa

      6 December

      Ihana reaktio! 😀 Muista sinäki tulla kertomaan, onnistiko näillä ohjeilla! Ja eritoten, oliko joku kohta ihan sekava tai epäselvä.

  11. Laura

    6 December

    Kauniit ja selkeät ohjeet, hienoa! Ja mielenkiintoista silmukkakeskustelua kommenteissa. Itse teen nurjan silmukan näyttämälläsi tavalla ja oikean sitten ilmeisesti suomalaisella. En muista ikinä edes nähneeni tuota Anna-Marin videossa näytettävää nurjantekotapaa, en kyllä oikeastaan edes tiedä, mistä olen neulomisen oppinut 🙂 Mutta pakkohan sitä oli testata, ja tuntuu kyllä aika kivalta tavalta. Katsotaan nyt, juurtuuko vai palaanko tuttuun ja turvalliseen.

    • Kaisa

      6 December

      Kiitos! Ja niin on, tapoja on yllättävän monia. Seuraavaksi ajattelin kutoa jotkut pitkävartiset pitsineuloksiset sukat, jotka voi huoletta pilkistellä kenkien varsista. Pitääpä minunki muuten vähän testailla nuita silmukoita!

  12. Ami

    6 December

    Mahtava ohje ja videot kanssa. Mää teen nuo kaikki silmukat aivan eritavalla kun sää, mut jokaisella on oikeesti eri tapa neuloa. Ja sitten näi aiheen vierestä. Mikä on tuo fontti tossa ekassa kaavakuvassa {siinä lukkee se: Kierros alkaa. Neulo slmukat suoraan edelliselle puikolle.}??

    • Kaisa

      10 December

      Kiitti! No näinhän se on ja kukanenki poimii sitten ohjeesta sen osan, mitä tarvii. 🙂 Tai löytää oman tyylin sekoittelemalla eri ohjeita (kuten minä). Fontti on nimeltään pea mistaker, internetin ihmeellisestä maailmasta muinoin ladattu.

  13. Anonymous

    6 December

    Olen etsinyt netistä joka puolelta tarkkaa villasukan neulomisohjetta, tuloksetta! Tämä auttoi minua todella paljon, kiitos sinulle ! 🙂

    • Kaisa

      10 December

      Ole hyvä! Kiva, jos on apua. 🙂

  14. Kammari

    7 December

    Ompas oivallinen ohje, vielä kun puikot löytäisi tiensä käsiini, niin voisin alkaa “tositoimiin” :DD Mukavaa viikonloppua sinulle!

    • Kaisa

      10 December

      Samoin sinne, tai nyt jo paremminkin seuraavaa viikkoa! Ja joulun odotusta.

  15. veerra

    10 December

    Voe jumpe, onhan se lähettävä sukkapuikko-ostoksille! Mä oon virkannut enemmän ja vähemmän ahkerasti viitisen vuotta ja neulonut vasta vuoden verran, ja himoittais niin tehdä kaikkia ihania villasukkia.. 🙂 vielä en oo rohjennut!

    • Kaisa

      11 December

      Ehottomasti! Ihan hullun mukavaa kotinyherryshommaa. Ja mieletön fiilis, kun jotakin valmistuu.

  16. Anonymous

    12 December

    Ihan huippua! Kiitos paljon, täytyy lähteä lankakaupoille, jospa sitä minäkin onnistuisin näin selkeillä ohjeilla! Kiitos tosi kivasta blogista!
    noora

    • Kaisa

      18 December

      Kiitos itellesi kivasta kommentista. Tietenkin onnistut! Jos kokeilet, niin muista raportoida tuloksista.

  17. Heidi

    12 December

    Miekin katoin että onpas hassu tapa neuloa oikein silmukat, mutta mitä sitten?! 😀
    Mie sain hirveet huudot ala-asteella siitä ku pidän “väärin” kynää kädessä kun kirjoitan. Ihan hyvin olen oppinut kirjoittamaan vaikka onkin ihan väärä tapa pitää sitä kynää kädessä. voi nyyh! ;D
    Taidankin alkaa neuloa sukkia! 🙂

    • Kaisa

      18 December

      Hieman on sekoiteltu tyylejä, mutta noh, hyvät sukat syntyy näinkin. 😀 Pitää hieman tarkastella langan kiertoja seuraaviin ohjeisiin. Ja onnea sukkaprojektiin! 🙂

  18. Anna

    14 December

    Itse oon oppinut kutoon ala-asteella villasukankin, ja olikin aika jännää vilkaista tuo Anna-Marin linkkaama video. Oikean silmukan teen kuten videossa, nurjaa todellakaan en – en ole ikinä tuollaista versiota nähnyt enkä siis taatusti myöskään koulussa oppinut. Luokanopettajakoulutuksessa ei kyllä päästy ikinä kutomiseen asti mut pitääpä kysyä aineeseen erikoistuneilta kavereilta että miten heille se siellä on näytetty…

    Mutta alunperin aloin siis kommentoida sitä, että ihana, yksityiskohtainen ohje! En ymmärrä miten olet jaksanut 🙂

    • Kaisa

      18 December

      Kiitos! Huomasin puolessa välissä, että ei hemmetti… :DD Enkä halunnu enää lopettaa kesken. Pitääpä käydä tsekkaamassa tuo video, oikeat silmukat olen jo harjoitellut sillä perinteisellä suomalaisella tyylillä. Muutamalle muullekin näyttää olevan uusi tapa!

    • Kaisa

      18 December

      …niin siis tuo videon nurja. Ei perinteinen suomalainen oikea. :=)

  19. jjehna

    17 December

    pakko heittää omakin kommentti tähän. olen elämäni aikana siis neulonut yhden(1) villasukan yläasteella. tein yhden siinä ajassa kun muut neuloivat ainakin yhden parin, jos ei vielä toistakin. ja kuule, tämä postaus sai minut taas neulomaan, yrittämään jotain muutakin kun säärystintä tai kaulahuivia, kiitos siitä! <3

    • Kaisa

      18 December

      <3<3 I-ha-na kuulla! :)) Päivän piristävä kommentti!

  20. Rinkelplumma

    19 December

    Mahtavaa kun jaksoit tehdä ohjeet! Ja todella kauniit villasukat olet tehnyt:) Minäkin käväisin katsomassa linkin,johon käsityönope viittasi ja minä olen oppinut silmukat juurikin videossa esitetyllä tavalla. Tuon tavan neuloa silmukat,olen oppinut sukuni naisilta lähes 30 vuotta sitten. Ensimmäiset sukat kudoin 5-vuotiaana. Peruskouluajoilta en muista miten opettaja opetti neulomista,mutta luokanopettajakoulutuksessa 15 vuotta sitten silmukat opetettiin juurikin tuolla “Norwegian purl”-tyylillä.

    Ihana blogi sinulla!

    • Kaisa

      20 December

      Kiitos Rinkelplumma! 🙂 Ihana tuo, kun perinne jatkuu suvussa. Seuraavaksi aion ottaa selvää, miten meidän mamma nämä hommat hoitaa. :]

  21. Anonymous

    29 December

    Nyt on pakko kommentoida, että minullekin on opetettu koulussa juurikin tuo videolla näkyvä tapa tehdä sekä nurjaa että oikeaa. Mutta olen kyllä nähnyt myös muunlaisia tyylejä:) Lienee kullekin helpoin tapa se, minkä nuorna oppii;)
    .riikka.

    • Kaisa

      30 December

      Totta! Tai sitten kokeilemalla löytää sen oman oikean, kuten allekirjottaneelle on käynyt. 🙂

  22. Anonymous

    3 January

    En tiiä onko tarkoituksella, mutta kantapää osa 1-videon alla oleva video ei näy, tulee vain että video on yksityinen.. 🙂

    • Kaisa

      4 January

      Kiitos ihan hirveästi tästä kommentista! Oli asetukset päin prinkkalaa You Tubessa. Nyt pitäisi näkyä! 🙂

  23. Anonymous

    6 January

    Hei täällä yksi dummie rupesi tekemään villasukkaa ohjeellasi ja kun pari kierrosta olen neulonut niin huomasin, että se kohta missä neljä puikkoa yhdistyy ringiksi on kovin löysä..pitääköhän mun nyt purkaa koko homma ja alottaa alusta vai kiristyyköhän se jossai vaiheessa niin ettei ole väliä? Varmaan tyhmimmästä päästä tämä kysymys mutta olen todellinen käsityöamatööri 🙂

    • Kaisa

      6 January

      Joo tiedän tasan tarkkaan, mitä tarkotat. Se tasaantuu kyllä hieman, kun neuloo vartta eteenpäin. Oon muutaman kerran kuitenkin ite purkanut alun ja koittanu saaha siitä tiukempaa. Jos purat ja teet uudestaan, koita siinä yhdistämisvaiheessa nykiä niitä tiukentuneita vasemman puikon silmukoita löyhemmiksi (sen takia siitä liitossilmukasta tulee ylisuuri, kun ne on kiristynyt ne viereiset silmukat, eli koita tasata sen ensimmäisen puikon silmukat about samalle kireydelle). Ja tee vielä ne liitoskohdan silmukat parit kierrokset supertiukalla langalla. Toivottavasti näillä ohjein kiristyy. 🙂

  24. Lou

    17 January

    Olen kouluaikojen käsityötunneilta saakka kammonnut ajatusta neulomisesta, mutta tämä yksityskohtainen ohje sai minut uskaltautumaan pois mukavuusalueeltani! Todella suuret kiitokset vaivannäöstäsi 🙂

    • Kaisa

      17 January

      Hei ihan huippua kuulla! :)) Onnistuiko sukat? Vai teitkö jotakin muuta?

    • Lou

      18 January

      Ensimmäinen sukka on aluillaan 🙂

    • Kaisa

      19 January

      Raporttia odotellessa.

  25. Anonymous

    27 April

    ihanaa kiitos opin sinun ansioista vihdoinkin kantapään kavennuksen!! Tämän jälkeen monet sukat tehneenä 😀 Luulin etten ikinä opi tekemään sitä kavennusta

  26. Anonymous

    25 May

    Mua nyt ärsyttää.. Viimeksi yläasteella (7 vuotta sitten) tehnyt villasukat. Aloin nyt yhdellä ohjeella tekemään sukkia (varsi), mutta sen ohjeen kantalapun teosta en tajunnut mitään, ja vaihdoin tähän ohjeeseen. En kuitenkaan katsonut alkupätkiä, ja ihmettelin TODELLA paljon noita oikeita ja nurjia silmukoitasi, koska teit ne aivan eri tavalla, kuin mitä normaalisti tehdään jsa menin aivan sekaisin ja koko 10h työ on ihan PILALLA :(((. Meni into. Ohjeesi olisi varmaan ihan toimiva, jos olisi seurannut alusta asti… Noissa myöhemmissä pätkissä olisi tietty voinut olla viittaus siihen, että teet ne silmukat eri tavalla.. tai jotain. Vituttaa.

    • Kaisa NHWY

      9 November

      No voi harmi. 🙁 Niin, olen tässä ohjeessa tehnyt kantalapun oikealla kiertäen ja nurjalla kiertäen (=sileä neulos, joka muodostuu tietenkin myös oikealla ja nurjalla vuorottelemalla, olin videoiden tekovaiheessa vielä vasta-alkaja). Ohje on kyllä ihan toimiva, eli onnistuu sekä kiertävillä tai normaaleilla silmukoilla.

  27. Anonymous

    16 September

    Kantapää kannattaa tehdä vahvistettua neulosta, eli joka toinen oikea silmukka nostetaan neulomatta ja nurjalla neulotaan kaikki.
    Jos on rintava jalka, ranskalainen kantapäämalli antaa enemmän tilaa kuin tämä kalevalainen kulmikas.
    Neiti AA

    • Kaisa NHWY

      9 November

      Kiitos vinkeistä! Olenkin vääntänyt nykyisin myös vahvistettuja (joskin sileätkin ovat kestäneet sukissa jo yli vuoden oikein mainiosti) 🙂

  28. Anonymous

    30 October

    Mahtava ohje, kiitos! Mulla aina tulee joka syksy sama hämmennys, “miten se nyt menikään”. 😀
    -Maria

  29. Anonymous

    8 November

    Kiitos ohjeesta! Olen melkein nelikymppinen, enkä ollut ikinä tehnyt itse sukkaa… aikanaan koulun käsityötunnin pakkosukassa mummo teki kantapään, kun en vaan tajunnut käsityöopen neuvoja :). Ja tähän väärin ja oikein tehtävään silmukkaan, tein silmukat itse jo osaamallani perinteisllä tavalla ja hyvät sukat tuli, turha syytellä omassa blogissa jaetusta ohjeesta. Just tuon takia käsityönumeroni oli aina huono, koska opettajat eivät osaa neuvoa/ymmärrä soveltamista 😉 Kiitos, että näit vaivan!

    • Kaisa NHWY

      9 November

      Ole hyvä! <3 Kiitos ihanasta kommentista, lämmitti mieltä.

  30. Anonymous

    12 November

    Mä tartteisin vissiin kantapääohjeen vielä tyhmemmille.. ei mee jakeluun vieläkään :p Jatkan ohjeen etsimistä tyhmistä tyhmimmälle 😀

    • Kaisa NHWY

      13 November

      😀 Elä heitä vielä kirvestä jonkkaan! Julkasen uuden ohjeen + videon toivon mukaan vielä tällä viikolla! Toivon mukaan siitä aukeaa. 😀

  31. Anonymous

    27 November

    Kärkikavennus kapeni liian nopeaa, ainaki mulla 😀 Tein pikkuvarpaan päälle ellen vähän ylikki ja ohjeen mukasen kärkikavennuksen ja silti sukka jäi lyhyeksi. Vähän ärsyttää, katkasin jo langanki mutta varmaan pitää vaan purkaa ja tehä uusiks toi kärki 😀

    • Kaisa NHWY

      30 November

      Aijaa ompa kumma. :/ Tuossa tulee kuitenkin 14 riviä neulottua vielä sen pikkuvarpaan jälkeen. Tämä on siis ihan se peruskavennusohje, mikä on nuilla yleisillä villasukkaohjesivuilla. Ei sulla taida auttaa ku purkaa ja tehä se uusiksi pidemmillä välikerroksilla.

  32. Joanna

    9 April

    Onko villasukka haastava aloittelijalle? Osaisin varmasti ainakin ton varren tehdä, mutta toi kantapää näyttää aika haastavalta…

    Oma blogini: virkkaus.blogspot.fi

  33. Niina

    14 January

    I.H.A.N.A.A. Nyt uskallan itsekin toteuttaa pitkäaikaisen käsityöhaaveeni ja alkaa neuloa villasukkia! Tämän selkeämpää ohjetta en ole löytänyt, samoin tuo päivitetty ohje tuli isoon tarpeeseen. Kiitos ahkeruudestasi! 🙂

  34. Kati

    9 February

    KIIIITOOOS ❤️ Nyt mäkin osaan!

  35. Dragetarr

    27 September

    Pelastit mun illan tällä ohjeella. Kiitos ♡

  36. Cereza

    27 July

    Hei! Kiitos ohjeista! Löysin googlaamalla blogisi. Muuta en hakulausekkeella “mitä tehdä, jos villasukan varsi on liian löysä” löytänytkään. Onko sinulla tai muilla vinkkejä siihen, miten muuten onnistuneen sukan voisi saada varresta kireämmäksi? Pujottaa kumilenkki neulosten väliin tms.?

    Olen aika vasta-alkaja ja mokannut jo muutaman parin sukkia. Nyt olen nähnyt (minulle) suuren vaivan kutoessani miehelleni itse suunnittelemalla mallilla sukat. Olen toisen sukan kärkikavennuksissa jo menossa. Sovitimme niitä äsken hänen jalkaansa ja ilmeisesti toisen sukan varressa olen neulonut löysemmin (muistan tehneeni sitä automatkalla). Pelkään, että käytössä ne löystyvät entisestään eivätkä pysy jalassa. Näinkin on käynyt aiemmissa yritelmissäni. Hän lähtee pian pitkälle reissulle, jonne sukat on tarkoitettu otettavaksi mukaan muistuttamaan yhteisestä arjestamme ja rakkaudestani. Haluaisin, että hän voisi pitää sukkia eikä niin, että toinen putoaa aina jalasta. Onko mitään, mitä voin tehdä?

    • Kaisa

      28 July

      Moikka! Kuminauhan pujotus voisi toimia – mietin myös, voisiko vartta harsia neulalla ja sukkalangalla vähän kireämmäksi? Voisi olla näin mukavamman tuntoinen kuin kuminauha. Tai sitten vähän riskialttiimpi: kutistaminen kuuman veden avulla?

  37. Pia

    8 October

    Kiitos Kaisa (NHWY) kun olet nähnyt niin paljon vaivaa ohjeissa ja videoissa! Olen todella tämä ‘dummy’, eli taustalla on se totuus, että äitini oli ja on edelleen oikea velho kutomaan, mutta minua hän ei jaksanut koskaan opettaa. Johtuikohan siitä, että en opetusta häneltä koskaan pyytänyt… ja miksi olisinkaan, koska kokemukseni käsityötunneista olivat yksinomaan kauheita. Opettajan mielestä olin liian hidas tekemään yhtään mitään ja sen vuoksi minua hän ei ottanut mukaan esim. yhteiseen mattokudinmaratoniin, vaan minut aina ylitettiin. Kun ihmettelin, miksei minun vuoroani takahuoneen mattokutimelle koskaan tullut, tuli vieruskaveri kuiskaamaan, että ‘opettaja sanoi, että olet liian hidas’. Voi morjens. Olen tätä nykyä aineenopettajana ja voin sanoa, että tuo opettaja ei todellakaan ollut kovin taitava pedagogi.

    Joka tapauksessa tilanne on tämä: äitini kutoo, anoppini kutoo ja miniäni kutoo (ja on ehkä näistä kolmesta kutojasta paras). Mutta minä en.
    Yhdet sukat sain aikaiseksi inspiraation ja hyvien ohjeiden avulla, kun pojat olivat pieniä, mutta kun en jatkanut, taito unohtui. Nyt kun talvi tulee ja heräsi halu yllättää rakas mieheni ihanilla villasukilla, päätin tulla katsomaan, josko netistä löytyisi rautalangasta väännetyt ohjeet viittä kymppiä lähestyville tumpeloille. Ja löytyiväthän ne! Suuri kiitos, Kaisa! <3
    Puikot jo löytyvät kotoa, nyt vaan lankakaupoille! 🙂

    • Kaisa

      30 October

      Voi ei miten monella on näitä kauhukuvia peruskoulun kässätunneilta! :/ Ja hei kannustuksen sanana, opin itse tosiaan neulomaan vasta aikuisella iällä eli se on siis tosiaan hyvinkin paljon mahdollista! Tsemppiä hirveästi sukkaprojektiin, onnistut varmasti!

Leave a reply to Anonymous Click here to cancel the reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *