READING

FIILIKSISSÄ VILLASUKISTA

FIILIKSISSÄ VILLASUKISTA

Kadun aika ajoin hiljaa itsekseni, että valitsin ala-asteella puutyöt tekstiilituntien sijaan. Olen pläräillyt käsityölehtiä ihaillen niiden suloisen kotikutoisia luomuksia, joiden ohjeet ovat näyttäneet minun silmääni enimmäkseen jonkin teknisen laitteen koodikieleltä. Kun törmäsin Muita ihania -blogin superhelpon syyspipon ohjeeseen, päätin että vinttasen vielä tänä syksynä tuommoinen päässäni töihin.

Aloitin kutomisurani klassisesti villasukista. Ostin puikot, pari lankakerää ja aloin googlata erilaisia villasukan ohjeita. Yritin löytää jonkun kansantajuisen aloittelijan version, mutta tuloksetta. Hetken surffailun jälkeen tein varsinaisen megalöydön: Novitan silmukkakoulu. Harjoittelin erilaisia neuloksia ensin ontelokuteella ja ähersin yhden harjoitussukan, jota kudoin ja purin, kudoin ja purin. Tästä tekeleestä löytyy kuva blogin Facebook-sivuilta. Harjoittelu tuotti tulosta ja sain lopulta melko nopealla aikataululla valmiiksi kuvien sukkaparin.

Uuden oppiminen on mahtavaa. Harjoittelu vaatii pitkiä hermoja ja muutamia ärräpäitä, mutta lopputulos palkitsee. Olen aivan fiiliksissä kaikista mahdollisuuksista, joita pystyn tämän kamppailun ansiosta toteuttamaan. Kasa uusia lankoja ja puikkoja on jo hankittuna ja mieli pursuaa ideoita. Ei muuta kuin puikko-ostoksille ja Google auki, mikäli omatekoiset villasukat himottavat ruudun sillä puolen. Ja miten ihana joululahjaidea jollekin läheiselle?


  1. LauraQ

    21 October

    Hienoa Kaisa! Pidä toi. Mä kans hurahdin kutomiseen, mutta se ei kauaa kestänyt. Ekasta sukkaparista vasta ensimmäinen melkein valmiina. Kesken on myös tuubihuivi ja tyynynpäällinen…. Huoh.

    • Kaisa

      21 October

      Latelit tuossa juurikin kaksi seuraavaa projektiani! 😀 Erotuksena meidän välillä, että sinä teet niitä kaikkia yhtäaikaa. xD

  2. Tiina

    21 October

    Mä hurahdin virkkaamiseen tossa joku syksy, nyt ei oo tullu pitkään aikaan kyllä virkkailtua.. Sillon tein pipoja ja alotin yht kaulaliinan tekoo 🙂

    • Kaisa

      21 October

      No nyt vaan hommiin, niin kerkeät saada joulupakettiin lahjat valmiiksi. 🙂

  3. Nanna - Luumutar

    21 October

    HETI kun tämä remontti hellittää, minä NIIN aion keskittyä virkkuukoukkuun ja muihin kutimiin! =) Loppusuorallahan tässä ollaan, joten kohta ei enää ole tekosyitä olla kutomatta ja virkkaamatta.

    • Kaisa

      21 October

      Hyvä! 🙂 Muistakin jakaa parhaat ohjeet blogissa!

  4. Tervetuloa villasukkien neulojien alati kasvavaan joukkoon.

    • Kaisa

      21 October

      Kiitosta! 😀 Ihana kuulua tähän joukkoon!

  5. Lea - kiertoidea

    21 October

    Heh, minä taas puolestani kadun että EN mennyt puukässään. Siihen maailman aikaan kun valinta piti tehdä, puutöiden valinta olisikin ollut ennenkuulumatonta (joskus kaukaisen 70-luvun alussa). Nuo tekstiilihommat olisin oppinut kotona ja olisin ollut paljon parempi puukässässä. Vaikka tykkään kovasti tehdä tekstiilitöitä, olen aina ollut enemmän kovien materiaalien ihminen. Mutta ohan se tosin helpompaa istua sohvalla ja kutoa kuin tehdä puuhommia 🙂

    • Kaisa

      24 October

      Puolensa molemmissa hommissa. Tuo on totta, että tekstiilitöihin on himpun helpompi tarttua kotona. Nauttisin kyllä puutöistäkin, jos oisi männä vuosien puukäsityöluokka ja kaikki vempeleet käytettävissä. 🙂 Pikkusen vähälle jäänyt nuo puuhommat peruskoulun jälkeen. :/

  6. IHANIA kuvia! ja voi rakkaus tuota kissaa <3
    kiitos edellisen postauksen vinkistä, pakko käydä Tiimarissa :P. mulla on samanmoinen rakkaustarina meneillään!

    • Kaisa

      24 October

      Kiitos! Karvinen nauttii rauhallisesta tunnelmasta. <3 🙂 Ja ole hyvä, ei muuta kuin Tiimariin shoppailureissulle.

  7. Ginger

    21 October

    Kauniita kuvia! <3 Täällä on myös toinen kutomiseen ja virkkaamiseen hurahtanut.

    Lohdutukseksi puukässä-harmitukseen voin muuten sanoa, että opettelemista oli myös tällaisella peruskoulun tekstiilityön kunnialla läpi suorittaneella, joka oli kuitenkin sen jälkeen toistakymmentä vuotta tekemättä käsitöitä. Kun sain puikot käteen muistin kyllä miten tehdä oikea silmukka, nurja aiheuttikin sitten jo päänvaivaa. Virkkaussilmukat puolestaan jouduin opettelemaan ihan alusta Googlen ystävällisellä avustuksella. 🙂

    • Kaisa

      24 October

      Voin lohdutukseksi kertoa, etten osannut googlamatta tehdä edes aloitussilmukkarivistöä ja pitipä googlata se ensimmäinen vetosilmukkakin. 😀 Eli ihan hukkaan ei ole mennyt sinun kaikki tekstiilityövuodet. Haha.. En taitais itekkään osata tehdä makkaratikkuja tai etenkään niitä sähkötöitä, joita kolvattiin. Tein mm. vanerirasian, josta kuului nappia painamalla happy birthday -piipitys.

  8. Nipsu

    21 October

    On kyllä sulla hienot sukat, onnittelut! Tuosta on hyvä jatkaa, itse tehdyt sukat lämmittävät lahjan saajan mieltä paljon! Kaunis tuo persikkainen väri muuten!

    • Kaisa

      24 October

      Kiitos, olen ihan hullaantunut tähän hommaan! Onneksi viimein keksin tämmöisen harrastuksen olemassaolon. 🙂

  9. littleB

    21 October

    Mä luulen et oisin viihtynyt siellä puukässässä paremmin. Ja luulen et rättikässän ope ois saattanu olla samaa mieltä 😉
    Hienot sukat! Ei onnistuis multa.

    • Kaisa

      24 October

      Miksköhän se piti valita koko ala-asteeksi tai yläasteeksi joko tai? Ihan hyvin olis voinu olla vaikka vuosi ja vuosi. Kiitos! Varppina muuten onnistuu, kun tuijotat tiiviisti ohjeita netistä. 🙂

  10. Terhi

    21 October

    Täällä yksi hurahtanut myös. Ihana blogi. Miten olet onnistunut luomaan näin hienon pohjan?

    • Kaisa

      24 October

      Jes, meitä on monta. 🙂 Kiitos! <3 Olen muokkaillut Bloggerin oletuspohjaa erilaisilla pienillä koodeilla. Googlailemalla löytyy paljon vinkkejä!

  11. Taru

    21 October

    Ahhahahhaha, nyt vasta tajusin sun kommentin! Meillä on samanlaiset sukat! Sama väri ja kaikki, eli hienot sukat on molemmilla! Mulla ei ole ne vielä edes valmiit ja tekisi jo mieli aloittaa tekemään uusia erilaisia sukkia ja muita ihania töitä kun ajatuksia on niin paljon!

    • Kaisa

      24 October

      Mulla on niiiin sama vaihe päällä. Tekis mieli tehä pipoja ja tuuihuiveja ja ja tyynyliinoja ja.. ja.. Enää ei tarvis kuin hemmetisti lankaa ja pidemmän kärsivällisyyden.

  12. Onnittelut uudesta ja hyödyllisestä taidosta, hienosti onnistuneet :). Minä en ole uskaltautunut vielä alkaa ahertamaan sukkien kanssa. Mutta virkkaukseen olen hurahtanut – ja virkkaamallakin saa “sukantapaiset” tossut. Koska jakaminen on niin kivaa, niin jaanpas kuvan näistä virkatuista tekeleistä: http://www.neovias.blogspot.fi/2012/10/diy-virkatut-tossut-crocheted-slippers.html

    • Kaisa

      24 October

      Kiitti! 🙂 No jos virkkuukoukku pysyy tuohon malliin kädessä, niin ei luulisi puikkojen kanssa olevaan pienintäkään ongelmaa. Ei muuta kuin sukkien kimppuun!

  13. Aino

    24 October

    Kaisa, jätinpä blogillesi pienen haasteen Sisätilojen puolelle. 😉

    • Kaisa

      24 October

      Voi kiitos! Hieman epäilen varsinaisen haastetun innokkuutta tähän, mutta selvittelen asiaa. 🙂 Mielenkiintoinen näkökulma!

  14. Riikka

    24 October

    Mistä oot löytänyt tota ihanan persikan väristä lankaa?

    • Kaisa

      24 October

      Ostin tämän ehkä reilu vuosi sitten askarteluihin akselilta Prisma/Citymarket. Kääreitä ei ole tallella, joten merkistä ei ole haisuakaan. Kaivelin sen nyt kutomisvimmoissani peleihin mukaan. 🙂

  15. Jee, hienoa että säkin pääsit neulomisintoon mukaan! Se vielä kyllä mut niin mukanaan aina joka syksy. Viime kesänä mietin että mahdanko enää neuloakaan kun hurahdin niin virkkaukseen, mutta niin vaan syksyn tultua piti vetää puikot esiin. Eka projekti onkin jo valmis ja toinen ihan pian. Ja ne miljoona muuta ideaa odottaa vielä toteutumistaan 🙂

    Sukat on kyllä sellainen juttu että saa nähdä onnistunko niitä koskaan tekemään. Yksi tulee, mutta toisen kohdalla loppuu innostus. Pointsit sulle, hienot sukat!

    • Kaisa

      28 December

      Voi hitsi, jäänyt tähän vastaamatta! Tiedän jo nyt, että tämä homma vie mukanaan myös ens syksynä. Aivan mielettömän mukaansatempaavaa hommaa! Täälläkin vähän tökkii nuitten parillisten tekeminen… :// Parhaillaan kaksista lapasista toinen tehty.

Your email address will not be published. Required fields are marked *